Kierroksen herkkupalasta ei ole tänään epäselvyyttä. Tämä johdosta otammekin tähän otteluun hieman yleistä massiivisemman katsannon. Vimpelin ja Sotkamon välillä on taas tulta ja tappuraa – ja tämä on koko lajin etu!

Viime vuosien kaksi suurinta kohtaavat jälleen Saarikentällä. Sotkamo on ollut isäntäjoukkue Vimpelin Vetoa vahvempia edellisinä vuosina, mutta tälle kaudelle jännitteet seurojen välillä ovat kasvaneet ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Eikä vähiten Vedon pelinjohtajan Risto Ojanperän takia. Ojanperä oli suuressa osassa rakentamassa Vedon mestaruutta ja johtaa pelaajiaan nimenomaan tunteella. Ojanperän ohjauksessa tunteet saavat räiskyä ylikin ja vastustajalle saa antaa painetta. Sotkamoa vastaan Ojanperä jopa vaatii pelaajiaan iskemään Jymyn nuorten lupausten ihon alle.

Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kauden väkevästi ja varsinkin ulkopeli on ollut ihailtavalla tasolla jo alkukaudesta. Joukkueet ovat päästäneet sarjassa vähiten juoksuja, eikä tänäänkään todella vähäjuoksuinen lopputulos yllättäisi. 

Jaetulla kärkisijalla majailevat joukkueet tuntevat toisensa hyvin. Kotikentällään Veto nauttii Suomen parhaiten kannustavasta yleisöstä. Saarikentällä myös pomppulyönti on jälleen mahdollista, joten molempien joukkueiden numerot kaksi, Henri Puputti ja Antti Hartikainen tahkoavat varmasti tilanteita lyömällä palloa ruutuun. Ottelun kulminaatiopisteeksi nousee näin etenijät sekä kotiuttajat - mutta myös lukkarit. Kuinka Hannu Huuskonen haastaa vuosikaudet Suomen lukkarikenttää dominoineen Toni Kohosen? Kestääkö nuorten kainuulaisten, Niko Korhosen ja Jere Vikströmin sipuli Saarikentän pauhussa? Voiko mikään pysäyttää Sami Haapakoskea? Montako lyö Janne Mäkelä, montako lyö Roope Korhonen?

 Jymy on valtavan rutiinitasonsa sekä viime kausilla hankitun mentaaliedun puolesta edellä, mutta materiaalipuolella näen ViVen ottaneen Jymyä paljon kiinni. Jimi Heikkisen poissaolo tulee olemaan Sotkamolle vielä iso kysymys kauden edetessä ja ViVe haastanee tänään varmasti Jymyn nuoriso-osastoa. Sotkamon ykköskohde sen sijaan on yksin kakkoskoppari Teemu Isoketo. Aivokuolemista tunnettu duracelpupu saa tänään valtaosan Jymyn lyönneistä. 

Näen Vimpelillä nyt todellisen saunan voittaa Jymy! Kotietu, halu tai pikemminkin himo voittaa, uusi ilme, Ojanperä. Jymyn sen sijaan ei ole pakko voittaa. Jymy tulee vastaa syksyllä todella. Veri vetää pelaamaan kotivoittoa –3,20 operaattori poistettu suorasta voitosta! Huhuh ja näkemiin mikä tarjous! Myös operaattori poistettuin under- ja ViVen moneylinekohde ovat hyviä tarjouksia.

Luvassa on äärimmäisen herkullinen mittelö - tätä et halua missata! Turpakäräjiä? Läpilyöntejä? Draamaa? Provosointia? Varoituksia? Suosittelen lähtemään paikalle ottamaan itse selvää missä mennään oikeasti Mestaruustaiston ja kahden jätin välienselvittelyssä! Ottelua voi seurata suorana myös PesisTVstä.

Pelimarkkinoiden pääkohteet:

Pelimuoto

VIMPELI

 X

SOTKAMO

1X2 

3,20 operaattori poistettu

2,55 operaattori poistettu

2,50 operaattori poistettu

Moneyline

2,03 operaattori poistettu

 

1,70 operaattori poistettu

Over/Under 11,5

Over 11,5: 1,65 operaattori poistettu

Under 11,5: 2,15 Veikkaus

 

Toimituksen valinta päivän parhaaksi kohteeksi: Vimpeli 3,20 operaattori poistettu