20.1. Tiistai on lätkäfanin päivä – vedot kiekkomatseista!

Kärpät – Frölunda: Kärpät hävisi ensimmäisen osaottelun maalein 4-2. Tämä tarkoittaa, että oululaisten on venyttävä toisessa osassa vähintään kahden maalin voittoon päästäkseen jatkoajalla. Lähtökohdat luovat ottelulle täysin uudenlaisen kuvan, sillä näätäryhmä ei voi nojata ääridefensiiviseen pelitapaansa, vaan sen tulee avata hanat riittävän aikaisin. Jos (tai kun) Frölunda tekee ottelussa maalin, muuttuvat asetelmat entisestään. Tämä nostaa selvästi ottelun maaliodotusarvoa. Yli 4,5 maalista tarjottu kerroin kuuluu ehdottomasti peleihin! 

Luleå – Skellefteå: Ensimmäinen osaottelu päättyi tasamaalein 2-2. Joukkueet kohtaavat jo kuudetta kertaa tällä kaudella, eikä Luleå ole onnistunut voittamaan Skellefteåta vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla. Vierasjoukkue on yksi Euroopan kovimpia kokonaisuuksia ja samalla myös suosikki koko CHL:n mestariksi. Luleån kotietu tasoittaa yksittäisen ottelun lähtökohtia, mutta vieraissakin Skellefteå on ottelun suosikki. Markkinoilla ottelusta on tehty tasabookki, eikä se käy meidän pirtaan. Ylikertoiminen Skellefteå on päivän pankki.

JYP – SaiPa: JYPin ja SaiPan kohtaamisista on muodostunut tietyllä tapaa jo klassikoita. El Sputnikot, kuten Jyväskylässä todetaan, ovat usein varsin värikkäitä ja tasaisia kamppailuja. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kolmesti ja voitot on merkitty SaiPalle 2-1. Maaleja kolmessa ottelussa on nähty peräti 22. JYP onkin tätä nykyä yksi Liigan runsasmaalisimpia joukkueita, varsinkin kotikentällään, jossa se luottaa aktiiviseen pelitapaansa. Overkertoimien linja on turhan alhainen ja yli-vedoista löytyy maksavia peli-ideoita!

 

Pitkävetovihjeet 20.1.2015

Illan vedot

ComeOn!

Kärpät – Frölunda
yli/alle 4,5 maalia

yli

1,93

18:30

Unibet
Bet365

Luleå – Skellefteå
1×2

2

2,50

20:00

NordicBet

JYP – SaiPa
yli/alle 4,5 maalia

yli

1,82

18:30

NordicBet

JYP – SaiPa
yli/alle 5,5 maalia

yli

2,60

18:30

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Kertoimet on poimittu vihjeen kirjoitushetkellä ja saattavat muuttua.

Kampanja