Montreal – Tampa Bay:

Montreal on laittanut Tampa Bayn taskuunsa. Otteluvoitot ovat 3-0, eikä Lightning ole vielä yhdessäkään ottelussa näyttänyt voittajalta. Ondrej Palat'n paluu kokoonpanoon piristi hieman Bolts-hyökkäystä. Silti edellisen ottelun 3-2 lukemat jopa imartelevat vieraita.

Canadiensin pitää pystyä jatkoa ajatellen parempaan ylivoimapeliin. Muutenkin viimeistelyssä on toivomisen varaa. Joukkue on turhaan pitänyt ottelut tasaisina, eikä ole lyönyt Tampalta selkää poikki, vaikka paikka olisi ollut. Henkisesti isännät ovat kuitenkin ottaneet niskalenkin vieraista ja lähtevät kotiotteluun selvinä suosikkeina. Jos perinteistä ensimmäisen katkaisuottelun kangistumista ei Montrealin puolesta tapahdu, lähtee Tampa Bay tänään kesälomalle: Montreal 1,95 operaattori poistettu.

Detroit – Boston:

Detroit pystyi lyömään Bruinsin ahtaalle Bostonissa. Otteluvoitot ovat tasan 1-1 ja kaikki on vielä avoinna. Edellisessä kohtaamisessa Bruins kuitenkin osoitti jälleen, mihin se pystyy. Uskomattomalla höngällä päälle hyökännyt karhulauma löi Red Wingsin nopeasti kanveesiin. Bruinsin pelitapa on kuitenkin äärimmäisen rasittava – ei mikään ryhmä voi jaksaa tuollaisella tempolla pelin alusta loppuun. Tämän tästä siis Detroitkin saa peliä hallintaan. Tuukka Raskin harteilla on pitää huoli, että ajoittaiset Detroitin vyörytykset eivät johda takaiskuihin.

Laadukkaampi Bruins on vieraissakin selvä suosikki. Ensimmäinen voitto pudotuspeleissä varmasti päästi pahimmat apinat selästä pois ja joukkueelta voi odottaa vapautuneempaa peliä. Pavel Datsjuk ei yksin pysty viemään isäntiä eteenpäin: Boston 2,20 operaattori poistettu.

Philadelphia – NY Rangers:

Philadelphia mursi kirouksen ja voitti ensimmäistä kertaa sitten kevään 2011 Rangersin vieraissa. 2-4 voiton myötä otteluvoitot ovat tasan 1-1. Voiton takuumiehenä toimi Ray Emery, joka nosti Flyers-maalilla huomattavasti tasoaan ensimmäisestä kohtaamisesta. Flyers oli myös isäntiä kypsempi, eikä horjunut vaikka Rangers pääsi ottelussa nopeasti 2-0 johtoon.

Voitto antoi valtavasti lisävirtaa ja itseluottamusta Flyersille sekä etenkin Emerylle. Lähtökohdat ovat edelleen tasaiset, mutta pienen kotiedun myötä Philadelphia on nyt niukka suosikki. Molemmat ottavat edelleen liikaa jäähyjä, joten pudotuspelien luonteesta huolimatta runsasmaalinen ottelu ei olisi yllätys.

Los Angeles – San Jose:

San Jose on järjestämässä täystyrmäystä! Kahden varsinaisen persraiskauksen jälkeen Sharks johtaa ottelusarjaa 2-0. Yhteismaalit merkataan haipaidoille 13-5, kahdessa ottelussa! Kings on menettänyt itseluottamuksensa täysin ja tätä myöten joukkueen pelisapluuna on hajonnut totaalisesti. Laadukas Sharks-hyökkäys on haistanut veren ja iskenyt tylysti.

Paljon pitää tapahtua, mikäli Kings nousee ahdingosta. Joukkueessa on kaikki tarvittava, mutta sen henkinen tila on nyt kaaosmainen. Kotiyleisö antaa pienen edun ja materiaalit ovat yhdenvertaiset, mutta Sharks on mentaalisesti vahvempi. Kingsin ihmenousuun on kahden katastrofaalisen ottelun jälkeen vaikea uskoa: Sharks 2,85 operaattori poistettu.