Philadelphia – NY Rangers:

Rangers eteni 2-1 johtoon otteluvoitoissa nappaamalla edellisottelusta 1-4 vierasvoiton. Ottelu oli jälleen runsasjäähyinen, mutta molempien ylivoimapeli jatkoi tehottomalla linjalla. Sarja on siinä mielessä huvittava, että kumpikaan ryhmä ei näytä millään tavalla voittajakandidaatilta. Ottelussa on jälleen kaikki edellytykset runsasmaalisuuteen, mikäli ylivoimapelit lähtevät käyntiin.

Lähtökohdat ovat muuten edelleen ympäripyöreät. Steve Mason pelannee tänään alusta asti Flyers-maalilla, joka on isännille selvä vahvistus. Pikkuloukkaantumisesta huolimatta Mason voittaa Emeryn, joka yhden hyvän pelin jälkeen oli edellisottelussa jälleen oma haparoiva itsensä. Emery sai siirtyä tupenimijäksi Rangersin 4-1 maalin jälkeen.

St. Louis – Chicago:

Chicago onnistui tekemään kotihallissaan sen, mitä sen piti: tasoittamaan ottelusarjan. Edellisottelussa Blachawks onnistui tulemaan tasoihin reilu kolme minuuttia ennen päätössummeria ja iskemään ottelun voiton itselleen jatkoerässä. Sarja on nyt tasan 2-2.

St. Louisin kotietu tekee siitä marginaalisen suosikin tähän kamppailuun. Blackhawksilla on kuitenkin henkinen yliote kahden edellisottelun voiton myötä. Viihdyttävässä sarjassa on tarvittu kolme kertaa neljästä jatkoerä tuomaa ratkaisun, eikä se tänäänkään olisi yllätys. Kertoimien puolesta kohteesta ei löydy fiksua pelattavaa.

Anaheim – Dallas:

Tekisi mieli sanoa rumasti, mutta malttakaamme mielemme... Ducks suli Dallasissa täysin! Avausottelu oli täysi tyhjiin puhallus joukkueelta. Toisessa kamppailussa Ankat menettivät kahden maalin johtonsa. Joukkueen peli ei ole missään vaiheessa vakuuttanut. Odotettavissa oli, että kahden voiton myötä sen peli olisi vapautunut, mutta mitä vielä. Dallas pelaa paineettomassa tilassa, kun taas Ducks miettii liikaa eteenpäin. Fokus pitää saada tähän hetkeen.

Laadukkaampi kotijoukkue on kiistaton suosikki kotiottelussaan. Täyttä luottoa ei ryhmään kuitenkaan löydy. Avainmiesten pitää nyt nousta vaaditulle tasolle. Kertoimien puolesta Ducks on edelleen kiinnostava pelikohde, mutta pidetään panokset maltillisina: Anaheim 2,05 operaattori poistettu.