Sunnuntaina 3.11

Klo 14:50 MTV MAX ja MTV MAX Sport 2

 

Lähtökohdat kilpailuun:

 

Abu Dhabissa kilpaillaan kauden kolmanneksi viimeinen GP. Kimi Räikkönen otti viime vuonna ensimmäisen paaluunsa jälkeisen voiton juuri Yas Marinan kaduradalta ja tallissa vallitsi käsinkosketeltava riemu ja harmonia. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Räikkösen ja Lotuksen välit ovat kiristyneet siitä lähtien kun Kimin Ferrari-siirrosta ilmoitettiin syyskuussa. Ongelmat kulminoituivat viime kilpailun tiimiradiojupakkaan ja Abu Dhabin kilpailun alla huhuttiin jopa, että Kimi jättäisi kilpailun ajamatta. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä että Räikkönen tämän viikonlopun kilpailussa nähdään. On kuitenkin selvää, ettei tilanne ole kovin ruusuinen Kimille, eikä myöskään tallille. Ei ole varmastikaan sattumaa että samaan aikaan kun Kimin ongelmat tallin kanssa ovat lisääntyneet, on tallikaveri Grosjeanin vauhti parantunut jatkuvasti. Harjoituksissa molemmat Lotukset olivat kuitenkin melko vakuuttavasssa vauhdissa ja perjantain ensimmäisissä harjoituksissa Grosjean vetäisi pohja-ajan. Harjoitukset ovat kuitenkin aina vain harjoituksia. Vettel varmisti mestaruutensa viime viikonloppuna Intiassa, joten turha spekulointi ja laskeskelu mestaruuden suhteen on vihdoin ohi. Lotukselta voi odottaa jälleen hyvää tulosta, kuten myös Mercedekseltä joka ohitti Ferrarin pisteissä ja johtaa maranellolaisia nyt neljällä pisteellä. Ferrarilta näyttää loppuvan puhti juuri kauden ratkaisevimmilla hetkillä ja seuraavaksi heidän päänahkaansa hakee Lotus, jolla on täydet mahdollisuudet kuroa 24 pisteen ero umpeen kauden viimeisissä kilpailuissa. Alonso jäi Intiassa pisteiden ulkopuolelle ja Massa oli pitkästä aikaa Ferrarin parempi kuljettaja. Mielenkiintoista nähdä millaiset on Ferrarin sisäiset voimasuhteet tänä viikonloppuna.

 

Seuraa heitä:

 

Vettel on jälleen kerran vauhdillisesti ylitse muiden. Mutta tuoko mestaruuden varmistaminen vielä lisää rentoutta ja vauhtia ajamiseen, vai antaisiko Heppenheimin poika välillä muillekin voiton mahdollisuuden, vaikkapa ihan pienen ajovirheen muodossa. Red Bullien takana paikkaa auringossa kärkkyy jälleen ainakin Grosjean ja Mercedes-kuskit. Kimi voi taistella palkintosijoista, jos saa autonsa toimimaan toivotulla tavalla. Lisäksi kysymys kuuluu, onko tallin tuki enää täysin Räikkösen puolella. Intiassa palkintosija suli viimeisillä kierroksilla kilpaa renkaiden kanssa. Taktiikkavirheisiin ei ole varaa, jos Lotus haluaa lyödä Mercedeksen ja Ferrarin tallitaistossa. Uskoisin kuitenkin, että vaikka tallin ja Kimin välillä roihuaa, sen ei anneta vaikuttaa tallin menestykseen. Kilpailun yllättäjä voi tulla McLarenin leiristä: Sergio Perez ajoi Intiassa vakuuttavasti ja oli Buttonia operaattori poistettu. Nähtäväksi jää, jatkuuko tämä suuntaus myös Abu Dhabissa.

 

Arvio:

 

Aina kun ajetaan katuradalla, niin aika-ajo on äärimmäisen tärkeä, niin myös tällä kertaa. Red Bull kuskit tulevat todennäköisesti olemaan kärjessä ja järjestys on totutusti Vettel, Webber. Lotuksen vauhti on viime aikoina ollut kuitenkin vakuuttavaa, kuten myös Mercedeksen harjoitusvauhti Abu Dhabissa. Vettelin ylivoiman takia ei normaalissa kilpailussa ihmeitä tule tapahtumaan, mutta esimerkiksi turva-auto tai keskeytykset voivat tuoda kaivattua yllätyksellisyyttä kilpailuun ja tuloksiin. Jos Vettel ei pääse heti alussa karkaamaan muilta, on hän mahdollisesti haastettavissa. Avain hyvään tulokseen on hyvä aika-ajo ja hyvä lähtö yhdistettynä onnistuneeseen taktiikkaan renkaiden kanssa. Kimillä ja Lotuksella on nämä kaikki mahdollisuudet ja jos palaset saataisiin loksahtamaan kohdalleen jo lauantaina, voidaan Abu Dhabissa juhlia jopa toista perättäistä suomalaisvoittoa.