Raahessa aloitetaan lauantaina miesten Superpesiksen pronssiottelut. Kyllä, huomasitte oikein, käytin monikkoa. En voi mitenkään ymmärtää miksi pronssiottelut pelataan paras kolmesta- järjestelmällä.

Koko pronssiottelun pelaaminen on lajissa kuin lajissa hyvin kyseenalaista. Pelaajan mielen maailma hävityn välieräsarjan jälkeen on hyvin harvoin valmis pelaamaan täydellä sydämellä voitosta. Pettymys joka välierissä on kohdattu musertaa mielen ja saa kehonkin väsyneeksi, uupuneeksi. Kauden haluaa päättää siihen, tahtoo ylimenokaudelle juoksemaan lenkkiä ja katsomaan Frendejä TV:stä. Haluaa pois lajin parista ja antaa ajatukset hetkeksi perheelleen, koiralleen tai vaikka kesän ajan liiterissä viruneelle virvelilleen. Pronssiottelu itsessään on allekirjoittaneen mielestä kilpaurheilun irvikuva, mutta tämä ei riitä pesäpallolle. Superpesis haluaa, että pelejä pelataan kaiken lisäksi ainakin kaksi. Jos voitot ovat kahden ottelun jälkeen tasan, puhutaan jo katastrofista, kun pelaajien tulee odottaa viikko seuraavaa ratkaisevaa ottelua.

 Lähtökohdat pronssipeleihin: Edellinen vuodatukseni ei aivan sanatarkkaan päde tämän vuoden pronssiotteluihin, sillä Vimpelin ja Sotkamon ylivoiman johdosta on kolmannesta tilasta muodostunut muiden joukkueiden keskeinen mestaruuspysti. Kun yksinkertaisesti finaaleihin ei ole mitään asiaa kenelläkään muulla, voi pronssimitalia pitää saavutuksena. Tämän vuoden pronssikamppailu on uusinto edelliskaudelta. Tuolloin Pattijoen Urheilijat oli kauden yllätysjoukkue Joensuuta vahvempi. Nyt asetelmat ovat toiset: miljoonajoukkue Maila teki valtavia satsauksia kauden alla ja lähtee paremmalla materiaalillaan ottelusarjaan suosikkina. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, ei Joensuussa ole koskaan voitettu miesten SM-mitalia pesäpallossa. Raahe sen sijaan on kuulunut 2000-luvun kestomenestyjiin ja kahminut mitaleja useampia kruununa vuoden 2008 mestaruus.

Pelillisesti Raahe antoi kovemman vastuksen Vedolle mitä Joensuu Sotkamolle, mutta romahti viidennessä välierässä Saarikentällä. Antti Korhonen vaihdettiin numerolle kolme ja Jussi Kemilä siirrettiin kakkoskärkeen. Jälkiviisaan on helppo tuomita ratkaisu, mutta Korhonen oli yksinkertaisesti surkea vaihtajan paikalla. Jos Kemilä ei ole loukkaantunut, palaa Raahe varmasti tuttuun kaavaansa pronssiotteluissa.

Kulmakivet pronssisarjaan: Henkisellä puolella Raahe menetti paljon paukkuja kuumaan ja pitkälle venyneeseen välieräsarjaan, kun taas Joensuu on saanut jo hieman nollailla ja keskittää voimansa pronssipeleihin. Maila myös edellä mainituista syistä uskoakseni haluaa mitalia enemmän ja omaa mentaaliedun. Raahen kotietu on pomppupelin vuoksi Rännärillä kova. Ottelu ratkeaa kuitenkin korvien välissä ja enemmän mitalia haluava nappaa sen.

Arvio: Joensuu vie paremman materiaalin ja mentaalietunsa vuoksi sarjan puhtaasti 2-0.

Pelivihje ensimmäiseen otteluun: Joensuu moneyline 1,95 operaattori poistettu/operaattori poistettu

Lue myös kattava ennakko finaalisarjaan Sotkamo-Vimpeli tästä!

Pelimarkkinoiden pääkohteet:

Pelimuoto

RAAHE

 X

JOENSUU

1X2 

2,70 operaattori poistettu

2,60 operaattori poistettu

3,05 operaattori poistettu

Moneyline

1,75 operaattori poistettu/operaattori poistettu

 

1,95 operaattori poistettu/operaattori poistettu

Toimituksen valinta päivän parhaaksi kohteeksi: Joensuu moneyline 1,95 operaattori poistettu/operaattori poistettu