Lapuan Virkiä ja Porin Pesäkarhut aloittivat finaalisarjan keskiviikkona tulisella yhteenotolla. Vaikka ottelu päättyi kotijoukkueen 2-0 (2-0,2-1) voittoon, ei vähäjuoksuinen ottelu jättänyt ketään kylmäksi! Kotivoitto napsahti kiinni kertoimella 1,70 ja tänään lähdetään jatkamaan voittoputkea!

Lähtökohdat otteluun: Kuuma ensimmäinen osaottelu sisälsi todella rajua verbaalista sodankäyntiä. Porilta painetta sai etenkin pelinjohto kaksikko Marko Hovi-Sami Österlund. Lapualta kovimmassa äänessä oli luonnollisesti pelinjohtaja Jukka Liikala. Finaalisarja heräsi eloon heti ensimmäisestä ottelusta alkaen! Pelillisesti molempien sisäpeli oli tukkoista. Vain Virkiän kokenut lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen oli parhaassa iskussa takoen kolmesta yrityksestä kolme kertaa naisen kotiin. Porin kollegat Heidi Kuusisto, Hanna Itävalo ja Susanna Puisto eivät onnistuneet kertaakaan kotiutuksissaan. Parasta osaamista esitti joukkueen kärki, ainoan juoksun lyönyt (ja tuonut) Milla Lindström, joka iski tyhjään kenttään kunnarin.

Ottelun kulmakivet: Ulkopeli on molemmilla loistavalla tasolla, mutta sisäpelissä jäi petrattavaa. Jos Porin jokerikolmikko herää, saattaa Lapua antautua useampaankin otteeseen. Pelinjohto-osastolla Liikala vie kuitenkin Hovia kuin litran mittaan, kuten jo ensimmäisessä ennakossamme nostin esille. Nyt Liikala otti kuitenkin pelaamiseensa mukaan todella raivokkaan verbaalisen hyökkäyksen suoraan Porin päätähtiin sekä pelinjohtoon. Liikalan toiminta meni jopa yli ottelun lopussa, kun pelinjohtaja otti turhan keltaisen kortin luvattomasta kentälle tulosta. Porin puolelta suurinta hämmennystä aiheutti lukkari Kaisa Salmela, jonka käyttäytymistä eivät lapualaiset voineet millään hyväksyä. Tulikuumassa ottelusarjassa nousee suurimmaksi kysymykseksi näin ollen tunnekontrolli: kestääkö Lapuan oma paketti kasassa? Herättikö Virkiä nyt uinuvan (pesä)karhun?

Erikoista: Lapualla oli vain 1075 katsojaa keskiviikon finaalissa. Porissa tulee tänään olemaan aivan toisen tason meininki: 3000 katsojaa rikki? Missä muussa naispalloilulajissa päästään tällaisiin katsojalukuihin?

Arvio & pelivihje: Luvassa on todella vähäjuoksuinen ottelu Lapua on edelleen parempi joukkue ja Lapualla on edelleen enemmän kokemusta ja parempi pelinjohto. Vaikka porilaisyleisö sytyttää jo valmiiksi vihaiset naaraskarhut, on tässä pakko liputtaa Virkiän puolesta: 2,25 operaattori poistettu/operaattori poistettu.

Lue myös miesten finaaliennakko & pelivihje Vimpeli-Sotkamo tästä!

Pelimarkkinoiden pääkohteet:

Pelimuoto

PORI

 X

LAPUA

1X2 

3,80 Veikkaus

2,65 operaattori poistettu/operaattori poistettu

2,25 operaattori poistettu/operaattori poistettu

Moneyline

2,40 Veikkaus

 

1,57 operaattori poistettu

Tuplamahdollisuus

1X: 1,52 operaattori poistettu

12: 1,38 operaattori poistettu

X2: 1,22 operaattori poistettu

Toimituksen valinta päivän parhaaksi kohteeksi: Lapua 2,25 operaattori poistettu/operaattori poistettu