Aino-Ilona nappasi Ylivieskan toisessa Toto75-kohteessa kauden avausvoittonsa ja hienoon paikkaan, sillä kyseessä oli avoimille tammoille suunnattu Helätin-Ajo. Hannu Hietanen käänsi ajokkinsa kiriin toisesta ulkoa viimeisellä takasuoralla. Tamma pääsi loppusuoran auetessa suosikki Norikon rinnalle ja runttasi niukasti ykköseksi.

- Tamma oli hyvän tuntuinen selässä. Satametriä ennen maalia saatiin ote ja tamma piti melko varmasti ykköseksi, ohjastaja Hannu Hietanen kommentoi voittajasta.

 

Kierros käynnistyi jättiyllätyksellä, kun Mika Jauholan ohjastama ja valmentama Park's Beauty voitti kertoimella 79,50. Toisesta ulkoa viimeisellä takasuoralla iskenyt tamma piti lopussa helppoon voittoon. Peliprosentit olivat 0,60.

 

Kyvyt Esiin-divisioonan paras oli Seppo Markkulan ohjastama Roverrandom. 11,0-vauhtinen avaus ei painanut kuusivuotiaan jaloissa vaan piti muut kurissa lopussa. Gracie Labour ja Angry Valley olivat seuraavina maalissa samalla tuloksella voittajan kanssa.

- Keulaan haluttiin, maksoi mitä maksoi. Hevonen ei ollut ajettavissa lopussa ja viimeinen suora jouduttiin ottamaan varman päälle, Seppo Markkula kertoi.