F1- ennakko & pelivihjeet:

Albert Park - Australian GPSunnuntaina 16.3.2014 kello 08:00MTV Sport 1

Rata:

Nopea rata. Suurempia mutkia ei ole, paitsi heti lähtösuoran päässä, johon usean kilpailutaival on ehtinyt päättyä jo ennen alkamistaan.

Lähtökohdat:

Mielenkiintoinen kilpailu luvassa kaikin puolin. Hyvin vähäisen testimäärän sekä lukuisien sääntöuudisten johdosta, minkään tallin tilanteesta ei voi olla varma. Mercedes osoitti aika-ajoissa, että ainakin nopeus on kohdallaan, mutta miten ajokki kestää kokonaisen kilpailun? Lewis Hamilton ja Nico Rosberg lähtevät kuitenkin suosikkeina kilpailuun.

Espanjan Fernando Alonso on ykköshaastaja, kun Sebastian Vettel sekä Kimi Räikkönen lähtevät vasta ruuduista 12-13. Red Bullin toinen kuljettaja, Daniel Ricciardo näytti nopeutensa aika-ajoissa ja pääsee kilpailuun toisesta lähtöruudusta. Red Bullin ajokin kestävyydestä on kuitenkin nähty varsin huolestuttavia piirteitä, eikä Ricciardoon kuljettajanakaan voi täysin luottaa.

Jos Ferrarilla, Mercedesillä ja Red Bullilla ilmaantuu kilpailussa ongelmia, saattavat McLarenin Jenson Button ja Kevin Magnussen nousta vaikka voittoon asti.

Arvio & pelivihjeet:

Hamilton ja Rosberg ovat nopeuden puolesta selvästi edellä ja lähtevät näistä asemista selvinä suosikkeina kilpailuun. Veikkauksen supertriplan peliprosentit eivät ole vielä kohonneet pilviin, joten Mercedes-kaksikkoa kannattaa käyttää rivien tukipilareina.

Toinen vaihtoehto on lähteä siitä, että Mercedesit jäävät tien varteen kisan aikana. Tällöin Vettel ja Räikkönen voivat kokemuksellaan nousta kaukaakin haastamaan suosikkeja. Avauskilpailuun lähdetään niin arveluttavista lähtökohdista, ettei tunnu mielekkäältä pelata pienikertoimisia suosikkeja. Laaditaan ns. jännitysrivi hakien valtavia yllätyksiä. Kenties koskaan ei Formula 1 -kausi ole alkanut näin mystisen sumuverhon ja epätietoisuuden vallitessa.

Veikkauksen supertripla 1 – UV:n vihjerivi:

1. Vettel, Alonso, Räikkönen, Magnussen2. Vettel, Alonso, Räikkönen, Magnussen, Ricciardo3. Vettel, Alonso, Räikkönen, Magnussen, Ricciardo, Hamilton, Rosberg

80 riviä – minimipanos 0,20e

Voittajavedot:

Voittajavedoissa ei löytynyt mielenkiintoisia H2H-vetoja. Mercedesin menestysten kertoimet ovat myös poljettu melko pohjiin, joten nojaudutaan tässäkin suhteessa jättiyllätyksiin.

Räikkönen on lajin vanhin sekä yksi kokeneimmista kilpailijoista. Australian GP on aina sopinut Kimille. Kahdesti (2007 ja 2013) Albert Parkista voittajana poistunut suomalainen epäonnistui aika-ajossa, mutta muiden epäonnistuessa, kaikki on mahdollista.

Viime kaudella Lotuksella Jäämies osoitti valtavaa malttia kilpailussa. Räikkönen on lajin paras kuljettaja, kun pitää saada varmasti auto maaliin bensaa ja renkaita säästellen. Jos kilpailusta muodostuu massakeskeytysten Mekka, on Räikkösellä saumat mihin vain.

Räikkönen TOP3 7,00 operaattori poistettu

Formulavakio 6 – UV:n vihjerivi:

Kilpailussa saatetaan nähdä lukuisia ulosajoja, joten ristin käyttäminen useassa kohteessa on suotavaa. Vakiossa ollaan supertriplan kaltaisella taktiikalla liikkeellä – pommeja!

Ottelut

Merkit

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

Hamilton – Rosberg

-

X

2

Räikkönen - Vettel

1

-

-

Massa - Bottas

1

-

-

Alonso - Button

1

-

2

Hülkenber - Magnuss.

-

-

2

Ricciardo - Perez

1

-

-

Grosjean - Maldonado

-

-

2

Sutil - Gutierrez

-

X

2

Vergne - Kvyat

-

X

2

Kobayashi - Ericsson

-

X

2

Bianchi - Chilton

-

X

2

Rivin hinta 0,30€ - järjestelmärivi 19,20€Minivakion kanssa yhteensä 20,40€