Kuuma ottelu kääntyi toisella puoliajalla turnaukseen kutsuvieraaksi saapunen Costa Rican eduksi.

Costa Rica otti vankan askeleen kohti Copa Américan pudotuspelejä kaatamalla Bolivian viime yönä Suomen aikaa.

Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa 0-0, mutta ottelun toiselta puoliskolta ei tilastomerkintöjä puuttunut.

60. peliminuutilla UV:n ennakossakin esiin nostettu Josué Martinez onnistui laukomaan pallon Bolivian verkkoon irtopallosta ohi maalivahti Carlos Ariasin.

Vain kymmenen minuuttia ottelun avausmaalista nähtiin melkoista dramatiikkaa. Bolivialaispuolustaja Ronald Rivero pelasi palloa kädellään rangaistusalueen sisällä ja Costa Ricalle tuomittiin pilkku. Lisäksi Rivero ajettiin ulos toisen varoituksen myötä.

Rangaistuspotkua ampumaan tullut Allen Guevara kuitenkin epäonnistui varsinaisessa laukauksessaan, eikä saanut palloa verkkoon edes tilanteen jälkeisestä reboundista.

Rankkarista ehti kulua vain muutama minuutti kun jälleen tapahtui. Bolivian Walter Flores taklasi rumasti Costa Rican Joel Campbellia ja hänet ajettiin ulos suoralla punaisella.

Campbell pääsi vielä hyödyntämään kahden miehen ylivoiman 79. minuutilla iskemällä 0-2-loppulukemat taululle.

Costa Rica pääsee seuraavaksi todelliseen puntariin, kun vastaan asettuu tukkoisesti turnauksensa aloittanut Argentiina. Isäntämaa on ottelussa pakkovoiton edessä, mikäli se haluaa edes haaveilla lohkovoitosta.