Urheiluveikkaus.com esittelee jalkapallon EM-kisojen jokaisen lohkon ja joukkueen erikseen. Lohkoesittelyn ohella julkaisemme myös rankingin jokaisen lohkon voimasuhteista.

B-lohko:

 

Hollanti

Maan historiassa vain yhteen arvokisavoittoon yltänyt Hollanti lähtee tämän vuoden kisoihin yhtenä ennakkosuosikeista. Maa on tällä hetkellä FIFA-rankingin neljäntenä, mutta tulivoimaiset oranssipaidat kävivät viime syksynä jo rankingin kärkipaikalla. Nälkäinen ryhmä haluaa varmasti kirkastaa kahden vuoden takaisen MM-hopean EM-kullaksi.

Joukkue on täynnä nimekkäitä tähtiä, jotka pelaavat omissa seurajoukkueissaan isoissa rooleissa tähtistatuksilla. Kärjessä touhuavat maalipyssyt Robin van Persie sekä tällä kaudella Schalkessa tuhoisaa jälkeä Jan-Klaas Huntelaar. Karsinnoissa näitä kahta supertähteä säestivät Liverpoolin Dirk Kuyt, jolle kertyi kuusi osumaa RvP:n tapaan.

Myös keskikentältä löytyy valtavasti osaamista, sillä kentälle on heittää Wesley Sneijderin, Arjen Robbenin ja Rafael van der Vaartin kaltaisia huippumiehiä.

Oranssipaitojen puolustuslinja ei ole hyökkäyskaluston vertainen, mutta euroopan huippua se on silti. Joris Mathijsen, John Heitinga ja Gregory van der Wiel ovat puolustuksen moniosaajia ja ainoa kysymysmerkki onkin oikea laitapuolustaja, sillä oikealla laidalla karsinnoissa rouhinut Erik Pieters loukkaantui kisojen alla. Hollantilaisten maalivahtipelistä vastaa Maarten Stekelenburg, joka toimi joukkueen ykkösvahtina jo Etelä-Afrikan MM-kisoissa 2010.

Kokoonpano ja joukkueen tiedot:

Maalivahdit:1 Maarten Stekelenburg (Roma)12 Michel Vorm (Swansea)22 Tim Krul (Newcastle)Puolustajat:2 Gregory van der Wiel (Ajax)3 John Heitinga (Everton)4 Joris Mathijsen (Malaga)5 Wilfred Bouma (PSV Eindhoven)13 Ron Vlaar (Feyenoord)15 Jetro Willems (PSV Eindhoven)21 Khalid Boulahrouz (Stuttgart)Keskikenttäpelaajat:6 Mark van Bommel (Milan)8 Nigel de Jong (Manchester City)10 Wesley Sneijder (Inter)14 Stijn Schaars (Sporting)17 Kevin Strootman (PSV Eindhoven)20 Ibrahim Afellay (Barcelona)23 Rafael van der Vaart (Tottenham)Hyökkääjät:7 Dirk Kuyt (Liverpool)9 Klaas-Jan Huntelaar (Schalke)11 Arjen Robben (Bayern München)16 Robin van Persie (Arsenal)18 Luuk de Jong (Twente)19 Luciano Narsingh (Heerenveen)Päävalmentaja: Bert van Marwijk

FIFA-ranking: 4.

Paras sijoitus EM-kisoissa: Mestari 1988

Ranking: A

Portugali

 

Vuoden 2010 MM-kisoissa neljännnesvälierässä Espanjaa vastaan pudonnut Portugali lähtee varmasti kohentamaan sijoitustaan tämän vuoden EM-kisoihin. Maalla on kasassa tasainen joukkue, jonka kirkkaimpana tähtenä tuikkii Real Madridin palkkalistoilla oleva Cristiano Ronaldo, joka saa varmasti valtavasti huomiota osakseen myös EM-kisoissa.

Ronaldo on joukkueensa itseoikeutettu kapteeni ja hyökkäyspelin kapellimestari, mutta tulitukea hyökkäyksissä hän saa Nanilta, Hugo Almeidalta ja Helder Postigalta, joka pelasi hienon kauden Zaragozassa. Keskikentän tärkeimpiin pelaajiin kuuluvat Miguel Veloso, Joao Moutinho ja Chelsean riveissä Mestareiden liigan voittoa juhlinut Raul Meireles.

Joukkueen keskikenttä ja hyökkäys kestää vertailun muihin suurmaihin, mutta eniten vihreäpunaisilla on ongelmia puolustuksessa. EM-karsinnoissa oma pää vuoti ajoittain erittäin pahasti mistä kertoo 14 päästettyä maalia 10 ottelussa. Kun Ricardo Carvalho ja Jose Bosingwa riitautuivat päävalmentajan kanssa ja jättivät maajoukkuetehtävät, jää isoin vastuu puolustuksessa Bruno Alvesille, Pepelle ja Fábio Coentrãolle, joka on tärkeä palanen joukkueelle myös hyökkäyssuuntaan pelattaessa.

Kokoonpano ja joukkueen tiedot:

Maalivahdit:1 Eduardo (Benfica)12 Rui Patrício (Sporting)22 Beto (CFR Cluj)Puolustajat:2 Bruno Alves (Zenit)3 Pepe (Real Madrid)5 Fábio Coentrão (Real Madrid)13 Ricardo Costa (Valencia)14 Rolando (Porto)19 Miguel Lopes (Braga)21 João Pereira (Sporting)Keskikenttäpelaajat:4 Miguel Veloso (Genoa)6 Custódio (Braga)8 João Moutinho (Porto)15 Rúben Micael (Zaragoza)16 Raúl Meireles (Chelsea)17 Nani (Manchester United)20 Hugo Viana (Braga)Hyökkääjät:7 Cristiano Ronaldo (Real Madrid)9 Hugo Almeida (Besiktas)10 Ricardo Quaresma (Besiktas)11 Nélson Oliveira (Benfica)18 Silvestre Varela (Porto)23 Hélder Postiga (Zaragoza)Päävalmentaja: Paulo Bento

FIFA-ranking: 10.

Paras sijoitus EM-kisoissa: Toinen 2004

Ranking: B

Saksa

 

Huippulaadukkaan B-lohkon kolmas kova on Saksa, joka on arvokisojen kestomenestyjä. Maan historiasta löytyy kolme MM-kultaa ja kolme EM-kultaa. Joukkue on materiaaliltaan huippulaadukas ja saksalainen suoritusvarmuus on arvokisoissa huippuluokkaa. Edellisestä arvokisavoitosta on kuitenkin jo 16 vuotta ja viime vuosina nuorentunut joukkue on varmasti huippunälkäinen ja voitontahtoinen EM-kisojen alla. EM-karsinnat joukkue hoiti näytöstyyliin voittamalla kaikki kymmenen ottelua.

Joukkueen materiaali on turnauksen eliittiä ja rautaista osaamista löytyy jokaiselle pelipaikalle. Hyökkäyksessä häärivät jääkaapin kokoiset Miroslav Klose ja Mario Gomez. Keskikentällä näitä kolosseja ruokkivat Thomas Müller, Bastian Schweinsteiger, Andre Schürrle, Lukas Podolski ja Mesut Özil.

Puolustuksen kärkinimi on Bayern Münchenin kapteenin nauhaa kantava Philipp Lahm joka toimii myös joukkueen kapteenina. Lahmin seurakaverit Jerome Boateng ja Holger Badstuber saavat myös runsaasti vastuuta keltapunamustien alakerrassa. Maalilla häärii niin ikään Müncheniä edustava Manuel Neuer, joka on noussut viime vuosina toden teolla maailman maalivahtieliittiin.

Kokoonpano ja joukkueen tiedot:

Maalivahdit:1 Manuel Neuer (Bayern München)12 Tim Wiese (Werder Bremen)22 Ron Robert Zieler (Hannover)Puolustajat:3 Marcel Schmelzer (Dortmund)4 Benedikt Höwedes (Schalke)5 Mats Hummels (Dortmund)14 Holger Badstuber (Bayern)16 Philipp Lahm (Bayern München)17 Per Mertesacker (Arsenal)20 Jerome Boateng (Bayern)Keskikenttäpelaajat:2 Ilkay Gündogan (Dortmund)6 Sami Khedira (Real Madrid)7 Bastian Schweinsteiger (Bayern)8 Mesut Özil (Real Madrid)15 Lars Bender (Leverkusen)18 Toni Kroos (Bayern München)19 Mario Götze (Dortmund)21 Marco Reus (Mönchengladbach)Hyökkääjät:9 Andre Schürrle (Leverkusen)10 Lukas Podolski (Köln)11 Miroslav Klose (Lazio)13 Thomas Müller (Bayern München)23 Mario Gomez (Bayern München)Päävalmentaja: Joachim Löw

FIFA-ranking: 3.

Paras sijoitus EM-kisoissa: Mestari 1972, 1980 ja 1996

Ranking: A+

Tanska

 

B-lohkon ennalta heikoin joukkue on Tanska, joka kestää kuitenkin vertailuun moniin muihin Euroopan maihin. Helpommassa lohkossa FIFA-rankingin sijalla yhdeksän oleva Tanska olisi potentiaalinen puolivälieräjoukkue. Nyt vastassa on kuitenkin kolme todella kovaa maata ja olisi suoranainen ihme, mikäli juutit luovisivat itsensä alkulohkosta jatkoon.

Valmentaja Morten Olsen on vetänyt joukkuetta jo 12 vuoden ajan ja kurinalaisesti molempiin suuntiin pelaava joukkue noudattaa erittäin täsmällisesti valmentajansa pelisuunnitelmaa ja taktiikoita. Joukkueesta puuttuvat suuret tähdet, mutta yksi mielenkiintoisista seurattavista on 20-vuotias keskikenttämies Christian Eriksen, joka kohahdutti hienoilla otteillaan jo vuoden 2010 MM-kisoissa. Eriksen oli kuluvalla kaudella yksi Ajaxin pirteimmistä pelaajista ja hintelä keskikenttämies nousee varmasti ihmisten huulille tulevassa turnauksessa.

Puolustus on joukkueen suurin vahvuus ja topparilinjan kapellimestarina voidaan pitää AS Roman Simon Kjæria. Myös Liverpoolia edustava Daniel Agger sekä laitapuolustajan tonttia hoitava Lars Jacobsen saavat runsaasti vastuuta punavalkoisten alakerrassa.

Kokoonpano ja joukkueen tiedot:

Maalivahdit:1 Stephan Andersen (Evian TG)16 Anders Lindegaard (Man Utd)22 Kasper Schmeichel (Leicester)Puolustajat:3 Simon Kjær (Roma)4 Daniel Agger (Liverpool)5 Simon Poulsen (AZ Alkmaar)6 Lars Jacobsen (FC København)12 Andreas Bjelland (Nordsjælland)13 Jores Okore (Nordsjælland)18 Daniel Wass (Evian TG)Keskikenttäpelaajat:2 Christian Poulsen (Evian TG)7 William Kvist (Stuttgart)8 Christian Eriksen (Ajax)9 Michael Krohn-Dehli (Brøndby)14 Lasse Schöne (NEC Nijmegen)15 Michael Silberbauer (Young Boys)19 Jakob Poulsen (Midtjylland)20 Thomas Kahlenberg (Evian TG)21 Niki Zimling (Club Brugge)Hyökkääjät:10 Dennis Rommedahl (Brøndby)11 Nicklas Bendtner (Sunderland)17 Nicklas Pedersen (Groningen)23 Tobias Mikkelsen (Nordsjælland)Päävalmentaja: Morten Olsen

FIFA-ranking: 9.

Paras sijoitus EM-kisoissa: Mestari 1992

Ranking: B

 

B-lohkon otteluohjelma:

09.06.2012 19:00 Hollanti - Saksa09.06.2012 21:45 Tanska - Portugali

13.06.2012 19:00 Tanska - Portugali13.06.2012 21:45 Hollanti - Saksa

17.06.2012 21:45 Portugali - Hollanti17.06.2012 21:45 Tanska - Saksa