Amin Asikainen kärsi tappion ammattinyrkkeilyn keskisarjan EM-titteliottelussa perjantaina. Saksan Khoren Gevor voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä 7. erässä.

- Olen pahoillani, että kävi näin. Kaukaa ei ollut hätää, mutta lähellä en tiennyt mitä tehdä. Gevor työnsi jalkaa edessäni. Parempi voitti, Asikainen tunnusti.

Asikainen vajosi kanveesiin Gevorin iskusarjan seurauksena, eikä valmentaja Pekka Mäki antanut suojattinsa enää jatkaa ottelua.

- Parempi mies voitti tänään. Gevor oli vahva, ja välillä pitää valmentajankin astua väliin, kun tilanne näyttää siltä, vaikka Amin oli siinä vaiheessa johdossa pisteissä, Mäki sanoi MTV3 MAXin haastattelussa.

- Ei ollut mitään järkeä enää antaa mitään armonlaukausta siinä tilanteessa, Mäki jatkoi.

Asikainen otti lukua jo 1. erässä. Gevorille puolestaan laskettiin pikaisesti lukua 6. erässä, tosin lähinnä liukastumisen seurauksena.

- Amin päästi Gevorin yllättämään ekassa erässä ja sen jälkeen oli vaikea päästä matsiin kiinni, Mäki arvioi.

Asikainen tuntui pääsevän otteluun hyvin mukaan 4. erässä, mutta hiipui lopulta hyvin lähietäisyydeltä otelleen Gevorin käsittelyssä.

- Amin oli liian passiivinen lähellä eikä tehnyt mitään. Gevor sai lyödä aika paljon vatsaan ja niskaan. Sanoin asiasta kehätuomarillekin, mutta ei tämä ottelu siihen ratkennut, Mäki myönsi.

Lähde: MTV3.fi Urheilu