Suomen Hiihtoliitto ry on yhdessä Lahden kaupungin ja Lahden Hiihtoseura ry:n kanssa päättänyt hakea pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen järjestämistä Lahdessa vuonna 2017. Helsingin kaupungin kanssa tehtävästä yhteistyöstä neuvotellaan.

Lahdessa on viimeksi järjestetty pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat vuonna 2001. Lahti on isännöinyt MM-kilpailuja useammin kuin mikään muu paikkakunta maailmassa, yhteensä kuusi kertaa (1926, 1938, 1958, 1978, 1989, 2001).- Onnistuminen vaatii yleensä useamman hakukerran. MM-kisahankkeemme on ollut nousujohteista. Edellisellä hakukerralla jäimme yhden äänen päähän Ruotsin Falunista, joka sai järjestettäväkseen vuoden 2015 kilpailut. MM-kisojen saaminen Suomeen on yksi tärkeimmistä lähivuosien tavoitteistamme. Suomalaiset ovat hiihtolajeissa maailman huippuluokkaa ja suomalaisten urheilijoiden menestys ja suomalainen hiihtokansa ansaitsevat kotikilpailut, toteaa Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg.