Helsingin Jalkapalloklubi on vahvistanut rivejään tutulla lainapelaajalla.

HJK on tehnyt lainasopimuksen oman kasvattinsa Sakari Mattilan kanssa. Hän saapuu helsinkiläisleiriin sveitsiläisestä AC Bellinzonasta.

Lainasopimus pitää 187-senttisen topparin sinivalkopaidassa aina kuluvan vuoden loppuun saakka.

Mattila lähti aikanaan HJK:sta Italian Seria A:ssa pelaavan Udineseen riveihin vuonna 2009. Hän ei kuitenkaan ole päässyt esiintymään Italiassa pääsarjatasolla, vaan pelipaikka on ollut lähinnä Serie B:n Ascolissa sekä myöhemmin Bellinzonassa.

Myös puolustavan keskikenttämiehen paikalla viihtyvä Mattila kuului aikanaan Suomen alle 21-vuotiaisen maajoukkueen vakiokalustoon.