HJK ja KuPS taistelivat miesten Suomen Cupin finaalissa jatkoaikaa myöten ennen kuin HJK kruunattiin cupin mestariksi maalein 2-1 (0-0, 0-0). HJK:n maalintekijöinä kunnostautuivat Jari Litmanen ja Alexander Ring, KuPS:n kavennuksen laukoi Markus Joenmäki.Finaali alkoi ensi minuutista saakka vauhdikkaana, eikä kumpikaan joukkue lähtenyt peruuttelemaan.  Alkuminuutteja leimasi kuitenkin ikävä tapahtuma, kun KuPS-puolustaja Joni Nissinen loukkaantui ja joutui jättämään kentän. Ensimmäinen maalipaikka nähtiin reilun viiden minuutin pelin jälkeen HJK:n kenttäpäädyssä, kun KuPS:n Dickson Nwakaeme pääsi puskemaan, mutta vaikeasta asennosta pusku suuntautui kuitenkin ohi. Pari minuuttia edellisestä ja toisessa kenttäpäässä Berat Sadik pääsi puolestaan kokeilemaan, mutta pusku suuntautui suoraan päin Mikko Vilmusta.Pelikellon tikittäessä eteenpäin ote siirtyi enemmän HJK:lle. 17. minuutilla Erfan Zeneli ajoi vasemmalta keskellä ja laukoi 20 metristä, mutta pallo kimposi yläriman kautta yli päätyrajan. Vain hetkeä myöhemmin Sebastian Sorsa vapautti Akseli Pelvaksen, mutta vastaan tullut Vilmunen peitti hyvin Pelvaksen laukauksen. Jälleen vain pari minuuttia ja Zeneli kolisutti uudestaan ylärimaa riistettyään pallon ensin mainiosti KuPS-puolustukselta.Puolen tunnin kohdalla Zeneli pääsi jälleen yrittämään, mutta tällä kertaa Vilmunen venytti hyvin virkeästi pelanneen laiturin laukaukseen. Puoliajan loppua kohden KuPS sai paremmin otetta pelistä ja tapahtumat kentällä tasaantuivat selvästi. Aivan selkeitä maalipaikkoja kummassakaan kenttäpäädyssä ei enää nähty ennen taukovihellystä ja taukoa lähdettiin viettämään maalittomissa tasanumeroissa.Toinen puoliaika alkoi tasaisissa merkeissä, mutta vähitellen HJK sai jälleen otetta pelistä. 55. minuutilla pallo pomppi KuPS-maalilla kovassa ruuhkassa vaarallisesti, mutta lopulta kuopiolaisten kannalta turvallisille vesille.Tämän jälkeen ottelussa oli selkeä suvantovaihe, eikä kumpikaan joukkue pystynyt luomaan kunnon maalipaikkoja. Toisen puoliajan loppua kohden tahti jälleen kiihtyi ja paras paikka loppuminuuteilla tuli, kun Sadik pääsi ohjaamaan Sorsan keskityksestä 82. minuutilla, mutta pallo painui yli Vilmusen vartioiman KuPS-maalin. Näin 90 minuutin jälkeen numerot olivat yhä maalittomat ja mentiin jatko-otteluun.Jatko-ottelun ensimmäinen paikka aukesi KuPS:n Miikka Ilolle, jonka Dickson vapautti vasemmalta, mutta Ilon laukaus painui niukasti ohi takatolpan. Vastaavasti toisessa päässä Sadik pelasi vapaaksi Sorsan, jonka laukaus kuitenkin painui etusivuverkkoon. Tämän jälkeen KuPS:lla oli hyvä ote ja Ilo pääsi vielä hyvästä paikasta yrittämään, mutta laukoi ohi.Viimein 108. minuutilla nähtiin maali. Sadik pudotti keskityksen taaksepäin Jari Litmaselle, joka otti pallon haltuun ja pamautti komeasti takanurkkaan ohi Vilmusen. KuPS ei kuitenkaan luovuttanut ja jo parin minuutin päästä pallo oli HJK:n maalissa, mutta lippu oli noussut paitsion merkiksi. 111. minuutilla Fikru Teferra Lemessa laukoi komeasti saksipotkulla, mutta yli maalin.116. minuutilla ilmassa alkoi olla ratkaisun makua, kun Alexander Ring pelasi yhteen Sadikin kanssa ja laukoi HJK:n kahden maalin johtoon ohi vastaan rynnänneen Vilmusen. KuPS tuli kuitenkin vielä kerran ja Markus Joenmäki sai pitkän pystysyötön haltuunsa ja kavensi 120. minuutilla lukemiksi 1-2, mutta aika loppui kuopiolaisilta kesken ja näin HJK juhli cupin mestarina.