Nike on päättänyt vetää Bostonin maratonilla sattuneen pommi-iskun perusteella ikävän merkityksen saaneen t-paitamallin pois markkinoilta.

Yhdysvaltalainen urheilujätti on vetänyt  t-paitansa pois markkinoilta, joissa lukee teksti ”Boston Massacre” (suomeksi Bostonin joukkomurha) viime aikaisten ikävien tapahtumien valossa.

Tsetseenikapinalliset suorittivat Bostonissa viime viikolla maratonkilpailun yhteydessä vakavan pommi-iskun, jossa menehtyi kolme ihmistä ja kymmeniä loukkaantui.

Nike kertoi maanantaina, että se ryhtyi välittömiin toimenpiteisiin poistaakseen uuden kiistanalaisen merkityksen saaneet paitansa kauppojen hyllyiltä.

- Suoritimme toimenpiteen niin nopeasti kuin mahdollista ja olemme luottavaisia, että tuote on poistunut jakelusta, Niken edustaja Mary Remuzzi kommentoi uutistoimisto AP:lle.

Alun perin paidat oli suunniteltu baseballseura New York Yankeesin kannattajia ajatellen. ”Boston Massacrella” kutsutaan seuran huikaisevaa nousua World Seriesin mestaruuteen vuonna 1978 arkkivihollisen Boston Red Soxin kustannuksella.

Tuolloin Yankees oli jäädä kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle, mutta runkosarjan viimeisessä neljän ottelun sarjassa vieraskentällä Bostonia vastaan se voitti jokaisen pelinsä. Juoksuero oli murskaava 42-9 ja ottelusarja sai lopulta nimen "Boston Massacre" (suom. myös verilöyly).