Suomen jalkapallomaajoukkue, tai tuttavallisemmin huuhkajat ovat suoriutuneen meidän mielestä Jalkapallon MM-karsinnoissa poikkeuksellisen hyvin, sillä odotukset eivät ole olleet varmaan kenelläkään missään nimessä kauhean korkealla.

Vanhan sananlaskunhan mukaan pessimisti ei ikinä pety, ja tällä asenteella mekin olemme olleet täällä Urheiluveikkauksen toimistollakin. Mutta Maaliman Cupin karsinnat kuitenkaan eivät aivan kokonaan olleet pelkkää ”sitä itseään” täynnä.

Pienet voitot ovat silti voittoja!

Huuhkajat kaatoivat täpärästi eilen vieraissa pelatussa karsintaottelussa Kosovon luvuin 0-1. Suomalaisten piina loppui siis ottelun 83. minuutilla kun Pukin Teemu pääsi latomaan irtopallon Kosovolaisten verkkoon, ja ottelu oli silloin selvä.

Suomi ei ollut varmaan yhdessäkään ottelussa vedonvälittäjien suosikki, mutta onnistui kuitenkin voittamaan kahdeksasta ottelusta kaksi, kuten aikaisemmin Islantia ja nyt eilen Kosovoa vastaan, sekä pelannut yhden tasapeliin päättyneen ottelun.

Suomella on tällä hetkellä plakkarissaan seitsemän pistettä, ja ikävä kyllä se ei riitä MM-kisojen jatkopaikkaan, mutta sentään sijoitus Maailman Cupin I-lohkossa oli viides, eikä sentään viimeinen tutummalta kalskahtava sija.

Suomi kohtaa vielä tänään illalla 6. syyskuuta lohkoa johtavan Kroatian, joten vaikka kaikki on jo menetetty, toivomme silti huuhkajien pelaavan tämän urakan kunnialla loppuun, ja pistävän kampoihin viimeiseen saakka. Syksy aikana on tullut paljon kritiikkiä siitä, että hyökkäyspeli ei ole ottanut oikein toimiakseen, jonka takia nämä muutama ansaittu voittopiste ovat olleet vain hilkulla.

Mutta parannettavaahan on aina jokaisessa asiassa, ja tällä erää emme voi toivottaa mitään muuta kuin kovaa tsemppiä pojille tämän illan matsiin, sillä Kroatia tulee olemaan kova vastus ja Adrian meren pojat tekevät varmasti mitä tahansa pitääkseen lohkovoittajan paikan, Islannin ja turkin hätyytellessä kintereillä.

Mikäli Maailman Cupin kisat ja vielä tämän illan ottelu Kroatiaa vastaan, pääset helposti lyömään vetoa Betfairin luona, ja uutena asiakkaana sinulla on mahdollisuus pelata pikkurahalla, joka moninkertaistetaan ilmaisvetojen avulla. Katsasta siis mitä tällä alan yhden kuuluisimman ja suurimman toimijan sivulla tapahtuu, Herkullisia kertoimia on varmasti tyrkyllä illan otteluihin ja muihin vedonlyönnin kohteisiin.

Kympillä saat kolmenkympin edestä pelattavaa vedonlyöntiin

Betfair on nimensä mukaisesti reilu ja rehti vedonlyöntitoimisto, jonka kautta sinun on nyt helppo lähteä pelaamaan suosikkilajiesi kohteita. Kansainvälisellä tasolla tämä suuri ja suosittu vedonlyöntitoimisto Betfair tarjoaa nyt uusille asiakkaillensa ilmaisvetoja, ja pienellä panostuksella pääset käsiksi tarjolla oleviin ilmaisvetoihin.

Betfair tarjoaa vedonlyöntinsä puolella vedonlyöjilleen 200% veikkausbonuksen, ja pelkkä kymmenen euron talletus ja panostus päättämääsi urheilukohteeseen tuo sinulle 30 euron edestä ilmaisvetoja, joten voit siis yhteensä pelata vedonlyönnissä 40 eurolla!

Ilmaisvedot ovat hyvin suosittuja vedonvälittäjien keskuudessa, ja ne ovat erittäin hauska tapa lähteä kokeilemaan omaa onnea ja tietämystä, ja mukaan pääset siis näitä ilmaiskuponkeja ruksimaan aivan naurettavan pienellä talletuksella. Kymmenellä eurolla saat jo huomattavan kokoisen, yhteensä 40 euron kokoisen alkupääoman viikon peleihin, joten tämä kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa miltä vedonlyönti tuntuu tällä välittäjällä. Pienellä rahalla huomattavat voitot voivat olla sinun! Ilmaisvetojen minimikerroin on myös ennenkuulumattoman alhaalla, sillä minimikerroin näillä ilmaisilla vetokupongeilla tulee olla vain 1,2 joka on varmasti kovien vedonlyöntimarkkinoiden alhaisimpia.

Lisäksi sinulla on mahdollisuus pelata 20 euron arvoinen riskitön veto Betfairin omassa pörssissä, jossa kaikilla asiakkailla on mahdollisuus luoda omia kohteita. Riskitön veto on yksi meidän suosikkitavoista pelata, sillä nimensä mukaisesti siihen ei sisälly minkäänlaisia riskejä sinulle. Eli mikäli kuponkisi ei jostain syystä voita, palautetaan tuo 20 euron panos takaisin pelitilillesi. Eikö olekin järjettömän hyvä systeemi!

Pienenä vinkkinä myös kaikille pelaajille, Betfair tarjoaa myös kasinopalveluita, ja saat sieltä myös ekstraa itsellesi myös pikkurahalla, esimerkiksi tallettamalla jälleen kympin, saat kaupan päällisiksi kymmenen euroa bonusrahaa, eli pelaat siis jälleen kaksinkertaisella summalla, eli 20 eurolla! Kasinopuolen arkadia-pelejä on hyvä pelata esimerkiksi erätauolla, jolloin muun tekemisen puutteessa on hyvä laittaa hedelmäpelien kelat pyörimään, sillä sieltä voi hyvän onnen sattuessa kolista useampikin euro pelitilille!

Pääset suoraan Betfairin sivulle klikkaamalla alla olevaa linkkiä ja katsomaan miltä pelaaminen vaikuttaisi tämän kansainvälisen vedonlyöntijätin luona. Voit Helposti rekisteröidä itsellesi pelitilin muutamalla perustiedon täytöllä itsestäsi, jonka jälkeen pääset jo sitten betsaamaan ja nauttimaan näistä kaikista mahtavista eduista mitä täälläkin on tarjolla. Enää ei siis tarvitse lähteä syyssateessa kioskille täyttelemään kuponkeja, jaan se hoituu näppärästi vaikka oman älypuhelimen kautta.

Klikkaa itsesi Betfairin Vedonlyöntiin tästä