Kolminkertainen ravikuningatar I.P. Vipotiina palasi Toto65-pelin päätöskohteessa voittajaesittelyyn. Pertti Puikkosen tallin silmäterä kiersi ensimmäisen kaarteen kolmannella radalla, mistä eteni etusuoralla kuolemanpaikalle.

Viimeisellä takasuoralla keulassa juossut suursuosikki Marimin alkoi olemaan vaikeuksissa ja I.P. Vipotiina alkoi saada otetta. Kolmannella radalla Vislakka löi myöskin painetta, mutta se pilasi laukkaan ennen viimeistä kaarretta. I.P. Vipotiina jyräsi viimeiseen kaarteeseen tultaessa johtoon ja pakeni lopussa omille teilleen tuloksella 22,4a/1609 metriä.

- Kouvolan startti teki tammalle hyvää, vaikka se laukkasikin siellä, mutta sai hyvän hiitin alle. Tamma oli alleajossa yhtä hyvä kuin silloin kun se teki maailmanennätyksen. Kuolemanpaikka ei huolestuttanut yhtään, koska tamma ei painanut ohjille lainkaan, Pertti Puikkonen iloitsi.

I.P. Vipotiina oli voittanut edellisen kerran viimeksi syyskuussa 2011.

Kylmäveristen toisen kohteen voitti kolmannessa ulkona matkannut V.G. Vipori ohjaksissaan valmentaja Jouko Tarvainen. Neljännen kohteen voittanut Deep Insight oli rivin isoin yllättäjä voittajakertoimella 19,82.

Vermon Toto65-arvo oli 1355,60 euroa ja viisi oikein arvo oli 29,20 euroa.