Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ei voi taata jääkiekon mestareiden liigan CHL:n tulevaisuutta suunitellussa mittakaavassa. Globaali talouskriisi on johtanut siihen, että ensi kauden rahoitus aiheuttaa IIHF:ssä päänvaivaa. YLE uutisoi asiasta verkkosivuillaan.

IIHF:n tiedotusvastaava Szymon Szemberg kertoi YLE Sportenille, ettei hän tällä hetkellä ole huolissaan CHL:n tulevaisuudesta. Hänen mukaansa ei kuitenkaan voida taata, että ensi kausi pelataan suunnitellusti.

Tulevan kauden suunnitelmissa oli ottaa liigaan 22 maan kansalliset mestarit. Tämä jää taloudellisten syiden takia mitä suurimmalla todennäköisyydellä toteutumatta. Luultavimmin ensi kausi pelataan samalla systeemillä kuin edellinenkin, eli mukana ovat joukkueet seitsemästä Euroopan suurimmasta liigasta.

Szemberg myöntää myös, että ensi kauden valmistelut ovat myöhässä, muttei ole tilanteesta huolestunut. Lisäksi hän vakuuttaa, että IIHF tekee kaikkensa sen eteen, että joukkueille jaettavat palkintorahat pysyvät edelliskauden tasolla.

 

 

Lähde: YLE