Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF julkistaa perjantaina tiedon siitä, että Suomessa pelataan MM-kilpailuja kahtena vuoten peräkkäin. Näillä näkymin mitalipelit käydään vuonna 2012 Suomessa ja vuonna 2013 Ruotsissa.

Jääkiekon MM-kilpailut pelataan vuonna 2012 Suomessa ja Ruotsissa siten, että Ruotsissa pelataan Tre Kronorin alku- ja välierälohkot ja loput pelit Suomessa. Välieristä lähtien ratkaisevat kamppailut käydään ainoastaan Suomessa.

Vuonna 2013 MM-turnaus jaetaan samalla lailla Ruotsin ja Suomen välillä, mutta sillä erotuksella, että välieristä lähtien MM-karavaani siirtyy puolestaan Ruotsiin.

 

 

Lähde: YLE