FF Jaro saa kaipaamansa vahvistuksen hyökkäykseen, kun Frank Jonke liittyy joukkueeseen jo tällä viikolla.Kanadalainen Frank Jonke on tuttu pietarsaarelaisille jo ennestään. Kotimaassaan vietettyjen yliopistovuosien jälkeen nyt 27-vuotias Jonke saapui Pietarsaareen hakemaan pelipaikkaa Jarosta vuonna 2008, mutta koko syksyn 189-senttinen härkämäinen hyökkääjä pelasi JBK:n paidassa. Miehen hurjat tehot JBK:ssa Alexei Eremenkon alaisuudessa avasivat miehelle paikan seuraavana vuonna AC Oulusta, joka pelasi Ykkösessä. Jonken johdolla oululaiset nousivat kauden päätteeksi Veikkausliigaan.Ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan 2010 Jonke pelasi AC Oulun riveissä 24 ottelua, joissa syntyi vakuuttavat kahdeksan maalia. Tämä noteerattiin myös muualla ja Jonken tie vei kaudeksi 2011 FC Interiin. Turussa otteluita kertyi tilille 20, joissa hän viimeisteli kolme täysosumaa.Viime kauden jälkeen Jonke palasi kotimaahansa ja on harjoitellut ammattilaisseuran kanssa pysyäkseen kunnossa. Miehellä ei ole ollut sopimusta, eikä Jonke ole pelannut virallisia otteluita joten siirto FF Jaroon siirtoikkunan ulkopuolella on mahdollinen.