Jääkiekkoilija Jere Karalahti pelaa ensi kaudella Venäjän pääsarjassa Neftehimikin riveissä. Saksalaisessa Hamburg Freezers -seurassa viime kauden pelannut puolustaja solmi venäläisseuran kanssa yhden vuoden sopimuksen. Lehtitietojen mukaan sopimus on erittäin rahakas.

- Taloudellisesti sopimus on hyvä. Hän saa viisi-kuusi kertaa sen, mitä olisi saanut Suomessa tai Ruotsissa. KHL:ssä oli kolme seuraa, jotka olivat Jeren kintereillä, kertoi Karalahden asainhoitaja Juuso Pulliainen YLE:lle. 

- Myös Suomessa, Ruotsissa ja Sveitsissä oltiin hänestä kiinnostuneita. Suurin kysyntä Jerestä tuntui olevan Sveitsistä käsin. SM-liigassa oli neljä seuraa, joiden kanssa keskusteltiin Jeren mahdollisesta siirrosta.

Liki 190-senttinen ja satakiloinen helsinkiläispuolustaja on edustanut urallaan HIFK:ta, Los Angeles Kingsia, Nashville Predatorsia, Oulun Kärppiä, Slovan Bratislavaa ja Hamburg Freezersia.