Veikkausliigassa pelaava Jyväskylän JJK tiedottaa, että keskikenttämies Robert Taylor tekee paluun seuran miehistöön.

18-vuotias Taylor ja JJK solmivat uuden vuoteen 2014 kestävän sopimuksen maanantaina.

– Todella hieno fiilis päästä takaisin kasvattajaseuraan. Nyt pitää näyttää harjoituksissa parasta ja saada paikka joukkueesta, JJK:n kanssa jo harjoitellut Taylor toteaa sanomalehti Keskisuomalaiselle.

Hän on JJK:n oma kasvatti, joka on pelannut vuodesta 2010 lähtien englantilaisessa Lincoln Cityssä. Lisäksi Taylor pelasi päättyneen brittikauden aikana Barnetin riveissä.

Itsensä Edgar Davidsin luotsaama seura olisi halunnut jatkosopimuksen Taylorin kanssa, mutta joukkue putosi kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmas, ja tulevaisuus vaikutti epävarmalta.

– He sanoivat aikovansa tarjota sopimusta, mutta mutta konferenssiin tippuminen oli heille katastrofi, jonka jälkeen siellä ei ollut oikein varmuutta enää mistään.

Jyväskyläläisseuran pääkäskijä Kari Martonen otti tiedon JJK-kasvatin paluusta ilolla vastaan.

– Hän on harjoitellut aina lomilla meidän mukana, joten siinä mielessä hän on kaikille varsin tuttu kaveri. Pelipaikka pitää tietysti ansaita, mutta Roope on hyvässä kunnossa ja kauden jäljiltä hänen ei erikseen tarvitse hakea pelituntumaa.

Taylor odottelee vielä pelilupaa, mutta hänen odotetaan pelaavan jo torstaina Veikkausliigan ottelussa VPS:aa vastaan.