Pohjois-Englannissa, Liverpoolin luoteispuolella sijaitsevalla Royal Birkdale Golf Clubilla pelattiin heinäkuun 16. – 23. välisenä aikana Britannian järjestyksessään 146. avoin golfturnaus. The Open kuuluu maailman tärkeimpien ja arvostetuimpien golf-turnausten joukkoon, ja kilpailjoiden lista oli pitkä, sekä erittäin maineikas ja kovatasoinen. Tänä vuonna Britannian avoimen golfturnauksen voitti yhdysvaltalainen Jordan Spieth tuloksella 12 alle parin. Spieth voitti oman maanmiehensä Matt Kucharin vain kolmen lyönnin erolla tässä sensaatiomaisessa kaksintaistelussa, joka käytiin loppuvaiheessa Spiethin ja Kucharin välillä. 23-vuotias Jordan Spieth teki myös historiaa, sillä hän on tällä hetkellä nuorin The Open – arvokisan voittaja 38 vuoteen.

Turnaus oli todella tiukka

Spiethin omien sanojen mukaan, hän ei aluksi meinannut uskoa omaa voittoa, ja palkintopokaalin pitäminen käsissä tuntuu todella hyvältä -aivan kuin hänen unelmat olisivat vihdoinkin käymässä toteen. Voitto oli kuitenkin livetä nuoren amerikkalaisen käsistä, sillä Spieth aloitti arvokisan viimeisen päivän vain kolmen lyönnin erolla Kuchariin, ja pelin eteneminen sujui melko kankeissa merkeissä.

Jännitysnäytelmä tiivistyi 13. reiällä kun Spieth ja Kuchar olivat tasoissa, ja Spieth löi pallon pitkälle ulos kentältä. Spieth ei itsekkään osaa selittää, miten hän kuitenkin selvisi tilanteesta viidellä lyönnillä ja pelasi bogeyn.

Kun putti menikin kaikesta huolimatta sisään, ei Spieth uskonut itsekkään sitä, että hän sai pelattua itsensä pois pinteestä, ja jäi Kucharista vain yhden lyönnin jälkeen. Seuraavalla viidellä reiällä sai kuitenkin itseään niskasta kiinni, ja peli sujui jäätävällä tykityksellä ja sai tulokseksi viisi alle parin.

Tällä voittoisalla putkella Spieth sai ratkaistua tämän arvokisan voiton itselleen, ja amerikkalaisen lopputulokseksi jäi 69, eli yhden alle parin. Spieth myöhemmin kertoi haastattelussaan, että pelissä olisi kyllä helposti käydä toisin ja palkintopytty olisi ollut toisissa käsissä.

Spiethin on kuitenkin helppo hymyillä nyt voittajan hymyä, sillä pankkitilin saldo kasvoi tällä arvokisavoitolla 1,42 miljoonalla punnalla eli noin reilulla 1,60 miljoonalla eurolla. Tämä oli myös kolmas merkittävä arvokisavoitto nuorelle golfinpelaajalle.

Amerikkalaisten kahmiessa ylimmät sijat, kolmanneksi tuloksella kuusi alle parin sijoittui Kiinan Haotong Li ja neljännen sijan jakoivat Espanjan Rafael Cabrera-Bello ja Pohjois-Irlannin Rory McIlroy, joka voitti kyseisen turnauksen vuonna 2014.

Uusiin arvokisoihin elokuussa

Vuonna 1993 Dallasissa syntynyt amerikkalainen Spieth on siis golfin uusien nousevien tähtien joukossa ja häneltä puuttuu enää vain PGA Championship titteli, sillä hänellä on jo plakkarissaan ennen tätä Britannian avointen voittoa US Openin ja Mastersin voitot vuodelta 2015. Tämän Britannian avointen voitto oli siis kolmas merkittävä Major- eli arvokisavoitto nuorelle amerikkalaistähdelle. Tänä vuonna tuo PGA Championship pelataan 10.- 13. elokuuta Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa, Quail Hollow’n golf-klubilla Charlottessa. Vaikka tähän arvokisaan on vielä muutama viikko aikaa, löytyy siihen jo vedonlyönnin kohteita saatavilla esimerkiksi operaattori poistettuin sivustoilla, ja kohteita tulee koko ajan lisää. operaattori poistettu tarjoaa todella laajan valikoiman mielenkiintoisia kohteita äärimmäisen kovilla kertoimilla, joten sivusto on ehdottomasti tutustumisen arvoinen jo vaikka vähän kokeneemmallekin pelaajalle. Uudelle asiakkaalle operaattori poistettu nimittäin vedonlyöntiin 100% talletusbonuksen jopa 300 euroon asti, ja tämän talletusbonuksen lisäksi saat vielä 50 ilmaiskierrosta erittäin suosittuun ja hauskaan kasinopeliin, Twin Spiniin. Voit siis nyt tuplata pelirahasi vedonlyöntiin, tällä äärettömän kannattavalla diilillä. operaattori poistettu tarjoaa myös tervetuliaisena toisen vaihtoehdon: Talleta 20 euroa niin saat 40 euron hyvän pelaajan lisän päälle ja voit käyttää vedonlyönnissä kuponkien tekemiseen yhteensä 60 euroa! Tule mukaan jännitykseen ja veikkaa itsellesi oikeat laput!

Klikkaa itsesi operaattori poistettuille tästä!