Venäjä - Suomi

Perinteinen Helsingin EHT- turnaus starttasi torstaina Suomen ja Tsekin välisellä ottelulla. Leijonat nappasivat ottelusta lähes rutiininomaisen 2-1 voiton. Pelilliset hienoudet jäivät vähiin. Voitto alla on kuitenkin huomattavasti helpompi lähteä Venäjän kaatoon. 

Venäjä pelasi torstaina Ruotsia vastaan. Tre Kronor vei maalirikkaan kamppailun lopulta rangaistuslaukauskilpailussa lukemin 5-4. Vaikka Venäjän supertähdet loistavat turnauksessa poissaolollaan, on Venäjän karhulla jälleen todella kilpailukykyinen ryhmä jalkeilla. 

Suurin ero Suomen ja Venäjän välille tulee kuitenkin motivaatiotekijöistä. Leijonaryhmä janoaa varmasti voittoa Venäjästä kotiturnauksessaan. Lisäksi Kari Jalosen valmennusryhmälle on äärimmäisen tärkeää saada heti voittoja alle, jotta projekti saa hyvän alun. Venäläisten kiinnostus Karjala-turnausta kohtaan on sen sijaan pakko kyseenalaistaa. Rankka KHL-rytmi vie mehut monesta miehestä, eikä vieraalla maaperällä anneta välttämättä kaikkea. 

Suomi on ollut jo vuosia venäläisille äärimmäisen paha vastus. Yhteistyön kiekkoon perustava rynnistys lyö lähes aina liukkaat venäläiset ahtaalle. Lisäksi Suomi on onnellisessa tilanteessa, sillä oli maalilla lähes kuka tahansa, puhutaan Euroopan huippuvahdista. Tänään Suomen maalilla aloittaa venäläistähdet hyvin tunteva Atte Engren. 

 

Vedonlyöjille: 

Nyt täytyy ihmetellä jyrkästi markkinoiden kerroinasettelua! Suomi ei pärjää materiaalissa, jos sitä vertaillaan paperilla. Kaukalossa Suomi on kuitenkin varmasti huomattavasti motivoituneempi. Tämä tasoittaa jyrkästi lähtökohtia, kuten myös kotietu. Suomen kertoimia kannattaakin harkita vetoihin! Tässä muutama poiminta, joista voi valita omansa: 

Suomi voittaa varsinaisella peliajalla (1x2): 2,90 operaattori poistettu

Suomi voittaa (moneyline): 2,20 operaattori poistettu

Suomi voittaa kahdella tai useammalla maalilla (Suomi -1): 4,35 operaattori poistettu