Uusimpien doping-uutisten myötä Olli-Pekka Karjalainen saattaa nousta Helsingin MM-kisojen pronssimitalistiksi.

Karjalainen sijoittui Helsingin MM-kisoissa vuonna 2005 moukarikisan viidenneksi, mutta tuoreet doping-käryt saattavat nostaa hänet mitalikolmikkoon – kahdeksan vuotta jälkijunassa.

Tuolloin Valko-Venäjän edustajat Ivan Tihon ja Vadim Devjatovski kaappasivat kaksoisvoiton moukariringissä, mutta myöhemmin molemmat jäivät kiinni kielletystä doping-aineesta.

Pronssisen mitalin lisäksi Karjalaisesta saatetaan tehdä Euroopan mestari, sillä Tihon oli hänen edellään myös Göteborgin EM-kisoissa 2006, jolloin töysäläinen heitti itsensä hopealle.

Vaikka mitalit tulisivat miehelle postissa, ei se hänen asteikollaan himmennä niiden arvoa.

- Kyllähän merkitsisi tosi paljon, jos mitalin tuohon vitriiniin saisi. Se olisi minulle tärkein asia. Vielä hienompaa se olisi ollut saada aikanaan stadionilla, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Karjalainen kommentoi YLE Urheilulle.