Suomen Palloliitto aloitti EURO2012 –karsinnan kausikorttien myynnin maanantaina edellisen karsinnan kausikorttilaisille. Etumyyntiä jatkuu kaksi päivää, jonka jälkeen myös muut voivat lunastaa kausikortin itselleen.

Lipunmyynti alkoi maanantaina kello 09.00. Ensimmäisenä myyntiin tulivat kausikortit, joita päättyneen MM-karsinnan kausikortin haltijat voivat ostaa Lippupalvelun palvelupisteistä ja puhelinmyynnin kautta. Pääsääntöisesti kausikortin haltija voi ostaa saman paikan kuin MM-karsinnassa, mutta joissakin tapauksissa stadionilla tehtävät muutokset estävät entisen paikan ostamisen.

Kausikorttien yleinen myynti alkaa keskiviikkona 17.3. kello 09.00. Kausikortin ostaja säästää katsomopaikasta riippuen kahdesta eurosta kolmeenkymmeneen euroa yksittäisiin lippuihin verrattuna. Kausikortilla takaa myös etuosto-oikeuden mahdolliseen EM-jatkokarsintaan, sekä mahdollisuuden ostaa A-maajoukkueen maaotteluihin pääsylipun puoleen hintaan. Kausikorttilaisille on varattu myös rajattu määrä katsomopaikkoja ilman eri korvausta Suomessa pelattaviin naisten A-maaotteluihin, alle 21-vuotiaiden maajoukkueen peleihin sekä juniorimaajoukkueiden otteluihin.

Lippupaketti myyntiin toisessa vaiheessa

Lipunmyynnin toisessa vaiheessa myyntiin tulee kauden 2010 lippupaketti, joka sisältää sekä 12.10. pelattavan Unkari-ottelun että San Marinon Suomen vierailun 17. marraskuuta. Kolmannessa vaiheessa tulevat myyntiin yksittäiset liput kuluvan vuoden otteluihin. VIP-pakettien myynti alkaa huhtikuussa. Palloliitto tiedottaa lipunmyynnin eri vaiheiden alkamisesta myöhemmin.

EM-karsinnan liput on jaettu kahteen kategoriaan. Ensimmäisessä kategoriassa ovat Hollanti-, Ruotsi- ja Unkari-ottelu, toisessa Moldova- ja San Marino-peli. Halvimmillaan EM-karsintaa voi seurata paikan päällä viidellä eurolla, kun kallein yksittäinen lippu maksaa 125 euroa.

Huuhkajat pelaa kaikki EM-karsinnan kotiottelunsa Helsingin Olympiastadionilla. Suomen kanssa samassa EM-karsintalohkossa pelaavat Hollanti, Ruotsi, Unkari, Moldova ja San Marino. EM-lopputurnaus pelataan Puolassa ja Ukrainassa kesällä 2012.

A-maajoukkueen EM-karsinnan kotiottelut 2010–2011:2010:

12.10. SUOMI – UNKARI17.11. SUOMI – SAN MARINO2011:

2.9. SUOMI – MOLDOVA6.9. SUOMI – HOLLANTI7.10. SUOMI – RUOTSI11./15.11. Mahdollinen play-off –ottelu