Pekka Korven valmennustalli kahmi urakalla voittoja Lahden Jokimaalla. Tammahambon voitti Kari Venäläisen ohjastama BWT Hard As A Rock. Oriiden ja ruunien Hambon vei nimiinsä keulapaikalta ylivoimaiseen tyyliin Janne Korven ohjastama Express Duo. Kolmevuotias ansaitsi voitosta 10 000 euroa. Voittoaika oli hieno 13,9a/2140 metriä.

- Keulaan oli tarkoitus ajaa. Hevonen jäi painamaan vähän liikaa kun jouduin alussa käskemään sitä. Express Duosta tulee pärjäävä hevonen, mikäli se malttaa pysyä rauhallisena, Janne Korpi kommentoi.

Nelivuotispokaalin voittajaa Diamond Duoa ohjasti puolestaan Hannu-Pekka Korpi. Voitto ja 5000 euroa irtosi johtopaikalta ajettuna.

- Diamond Duo oli tänään ihan ok, mutta kympin suoritus se ei ollut. Ori oli Kuopio Stakesissa hyvä ja seuraava isompi tähtäin on Derby, Hannu-Pekka Korpi kertoi voittajahaastattelussa.

Hyvin loppua kirinyt Redrock Hood oli maalissa toinen. Suosikki Quite An Avenger taipui johtavan rinnalta kuudenneksi.