Mikko Hivonen voitti Puolan MM-rallin ja nousi MM-sarjan kärkeen. Jari-Matti Latvala menetti toisen sijansa törmäiltyään viimeisellä erikoiskokeella.

Hirvonen kaasutteli uransa yhdeksänteen MM- osakilpailuvoittoon yli minuutin erolla toiseksi tulleeseen Daniel Sordoon (Citroen). Kauden toinen voitto siivitti hänet MM-sarjan kärkipaikalle ohi Sebastian Loebin joka joutui tyytymään 7. sijaan.

Loebin kilpailu meni piloille jo perjantaina, kun Citroen karkasi kantoon. Loeb jatkoi rallia lauantaina superrallisäännön turvin ja ylsi lopulta jopa pisteille. Citroen taktikoi ranskalaisen pisteille käskemällä venäläiskuski Jevgeni Novikovin ja zimbabwelaisen Conrad Rautenbachin hidastella sunnuntain viimeisillä pätkillä. MTV3: n mukaan myös neljännellä sijalla olleen ranskalaisjuniori Sebastien Ogierin 16. erikoiskokeen moottoririkoksi väitetty keskeytys vaikutti järjestetyltä.

Jari-Matti Latvalan kilpailu päättyi toiselta sijalta surullisesti rallin viimeisellä erikoiskokeella. Latvala törmäsi yleisöerikoiskokeella seinään ja auto juuttui penkkaan. Fordissa nähtiin myös liekkejä, mutta Latvala sai kaikesta huolimatta auton takaperin maaliin asti. Tuomaristo kuitenkin hylkäsi suomalaisen kilpailusta. Katso video Latvalan ulosajosta ->

Seuraava MM-Ralli ajetaan Suomen sorateillä heinä-elokuun vaihteessa. 

PUOLAN MM-RALLI, LOPPUTULOKSET

1. Mikko Hirvonen Ford 3.07.27,5 2. Daniel Sordo Citroen +1.10,3 3. Henning Solberg Ford +2.05,6

4. Petter Solberg Citroen +2.24,3 5. Matthew Wilson Ford +4.17,5 6. Krzysztof Holowczyc Ford +4.33,9 7. Sebastien Loeb Citroen +19.15,1 8. Conrad Rautenbach Citroen +19.20,6

MM-PISTEET

1. Mikko Hirvonen Ford 582. Sebastien Loeb Citroen 57 3. Daniel Sordo Citroen 39 4. Henning Solberg Ford 27 5. Jari-Matti Latvala Ford 256. Petter Solberg Citroen 25 7. Matthew Wilson Ford 19 8. Federico Villagra Ford 14 9. Sebastien Ogier Citroen 13 10. Conrad Rautenbach Citroen 8