Suomen Maastohiihto ry:n hallitus ja päävalmentaja Magnar Dalen ovat sopineet, että Dalen jatkaa maastohiihdon päävalmentajana 2+2 vuotisella sopimuksella. Norjalaisen Dalenin uusi sopimuskausi alkaa 1. kesäkuuta.

- Hallitus hyväksyi yksimielisesti esityksen, jonka mukaan Magnar Dalen jatkaa Suomen maastohiihdon päävalmentajana. Olemme erittäin tyytyväisiä Dalenin työhön ja panokseen. Molemmilla osapuolilla oli voimakas tahtotila jatkaa sopimusta. Tämä päätös antaa työrauhan päävalmentajalle ja urheilijoille kauden päätapahtumaan Vancouverin olympialaisiin, sanoi Suomen Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alakoski.- Olen todella iloinen ja hyvilläni, että pääsimme sopimukseen jatkosta. Olen saanut kokea työssäni Suomen päävalmentajana loistavia saavutuksia, jotka ovat syntyneet kovalla työllä. Kiitos menestyksestä kuuluu urheilijoille ja heidän henkilökohtaisille valmentajilleen. Haluan myös nostaa esiin kakkosvalmentaja Eero Hietasen, olympiavalmentaja Vesa Mäkipään ja huoltoryhmän sekä koko ryhmän panoksen, joka on maajoukkueen toiminnassa mukana, Dalen sanoi.Dalenin rooli tulee jatkossa kasvamaan valmennuksen linjauksissa ja organisoimisessa myös A-maajoukkueen ulkopuolella.Norjalainen Dalen aloitti maastohiihdon päävalmentajana kesällä 2006. Hän asuu Ruotsissa.Päävalmentajan valintaa valmisteli työryhmä, johon kuuluivat Reijo Jylhä, Hannu Koivusalo ja Börje Norrgård.

Lähde: Hiihtoliitto.fi