Mika Kallio huippunopea MotoGP-testeissä

Ducatin tehtaan tukeman Pramac Racing -tallin väreissä kilpaileva Mika Kallio on ollut alkukaudella lähes poikkeuksetta nopein MotoGP-luokan tulokaskuskeista. Barcelonan GP-kilpailun jälkeisellä testijaksolla ilmestyi tuloslistalle Kallion nimen kohdalle aivan hurja kierrosaika 1.42,637.

Kallio urakoi testijaksolla 98 kierrosta ja oli peräti neljänneksi nopein Andrea Dovizioson, Valentino Rossin ja Jorge Lorenzon jälkeen. Kallio jäi kärkiajasta vain 0,407 sekuntia.

– Omalta kannalta oli tärkeä juttu, että pystyin näyttämään heti kykyni, kun sain ensimmäistä kertaa kaikki Ducatin viimeisimmät kehitysosat käyttööni. Näin kovaan kierrosaikaan meidän käytössä alkukaudella olleella pyörällä ei olisi millään pystynyt, Kallio kertoi.

Merkittäväksi tuloksen teki se, että Kallio oli viidestä Ducati-kuskista nopein ja jätti taakseen italialaistehtaan tähtikuljettajan, maailmanmestari Casey Stonerin.

– Tuloslista näyttää kieltämättä komealta. Pääsin ensimmäistä kertaa tunkeutumaan niiden kuskien joukkoon, jotka ajavat kisojen voitoista. Stoner ei ole juuri samalla kalustolla ajavalle kilpakumppanille hävinnyt viimeisen kolmen vuoden aikana, Kallio kertasi tyytyväisenä.

 

 

Kampanja