Toisessa välieräottelussa kohtaavat jo useamman vastustajan suurinumeroisesti murjonut Saksa ja lyhytsyöttöpelin mestari Espanja. Onko hallitseva Euroopan mestari Espanja jälleen vahvempi kuin EM-kakkonen Saksa?

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran 28. kesäkuuta 2008 EM-kisojen finaalissa. Silloin Espanja oli parempi 1-0 lukemin. Fernando Torres nousi silloin maalillaan koko Espanjan sankariksi. Tässä turnauksessa Torres ei ole ollut parhaimmillaan ja maaleja ei ole syntynyt vielä yhtään. Saksan tie välieriin on ollut melkoista maalijuhlaa. Saksa aloitti MM-kisat 4-0 voitolla Australiasta. Serbialle Saksa hävisi 0-1, mutta voitti Ghanan 1-0 ja varmisti lohkovoittonsa. Sen jälkeen jyrän alle jäi Englanti lukemin 4-1. Argentiina taipui puolivälierässä 4-0. Saksa koki kovan takaiskun, kun neljä maalia Etelä-Afrikassa viimeistelleen Thomas Müllerin varoitustili täyttyi Argentiina-ottelussa. Mies ei pelaa Espanjaa vastaan. Saksan maaliero on hurja 13:2 ja joukkueelta löytyy Müllerinpoissaolosta huolimatta rutkasti tulivoimaa.

Espanja aloitti kisansa katastrofaalisella 0-1 tappiolla Sveitsille, mutta sen jälkeen "La Roja" voitti Hondurasin 2-0 ja Chilen 2-1. Sen jälkeen Espanja raivasi tiensä välieriin voittamalla David Villan maaleilla Portugalin sekä Paraguayn 1-0. Joukkue on ollut pitkälti David Villan tehojen varassa ja jos Saksa onnistuu pitämään Villan kurissa voi Espanja olla vaikeuksissa. Espanjalaiset lähtevät todennäköisesti tuttuun tapaansa pitämään palloa ja pelaamaan lyhytsyöttöpeliään. Saksa puolestaan hyökkää ennakkoluulottomasti vastaiskuista.

Veikkaus on arvioinut Espanjan hienoisen ennakkosuosikin asemaan, vaikka ottelu on lähtökohdiltaan äärimmäisen tasainen. Saksan menestyksestä tarjotut kertoimet ovat helposti pelikelpoisia ja lähestytään kohdetta ”Die Mannschaftin" menestyksen kautta.

Kohde 14: 1, 2,80 Saksa - EspanjaKohde 15: 1, 2,00 Saksa - Espanja, Kumpi menee jatkoon?Kohde 20: 1, 3,65 Saksa - Espanja, 1. puoliaikaKohde 21: 1, 2,20 Saksa - Espanja, Avausmaali, 1=Saksa, X=Ei maalia, 2=Espanja

Peliaika päättyy klo 21:25.