Lauantai 12.5.

Slovakia – Valko-Venäjä

Tässä ottelussa ratkeaa ainakin Valko-Venäjän kohtalo puolivälieräpaikan suhteen, sillä Kari Heikkilän miehistöllä ei ole käyttöä muulla kuin täydellä pistepotilla.

 Slovakia on pelannut hienot kisat tähän saakka varsin rajallisella materiaalilla ja se taistelee Sveitsin kanssa viimeisestä paikasta puolivälieriin. Lisäksi joukkuetta motivoi olympiapaikan saavuttaminen vuoden 2014 Sotshin kisoihin.

Valko-Venäjä on näyttänyt, että se pystyy pitämään vastustajansa ahtaalla. Slovakia nousee kuitenkin nykykunnossaan voittajaksi.

Pitkäveto: Slovakia                    1,85 operaattori poistettu

Tulosveto: 4-2

 

Norja – Latvia

Tässä ottelussa panokset ovat korkealla, kun Norja ja Latvia vääntävät viimeisestä puolivälieräpaikasta. Ottelun iso merkitys korostunee riskien välttelyllä, jolla on tapana tasoittaa lähtökohtia ja laskea maaliodotusarvoa.

Olemme pitäneet joukkueita lähes tasavahvuisina läpi kisojen, mutta jokseenkin Latvia on säväyttänyt enemmän. Rakennamme kuitenkin peli-ideat tasaisiin lähtökohtiin.

Pitkäveto: Alle 5,5 maalia       1,80 operaattori poistettu

Tulosveto: 2-3

 

Sveitsi – Ranska

Näissä MM-kisoissa murskatappioita eniten kokenut Ranska joutuu tällä kertaa Sveitsin kitaan. Suomi, USA ja Kanada ovat kaikki latoneet patonkimiesten häkkiin seitsemän osumaa ja maaleja nähtäneen tänäänkin.

Sveitsi on pystynyt pelillisesti haastamaan isompiaan läpi turnauksen, mutta viimeinen silaus on pitänyt joukkueen poissa yllätysvoittojen tieltä. Tässä se on jättimäinen suosikki ja tulee saamaan kaivattua itseluottamusta maalintekoharjoitusten muodossa.

Pitkäveto: Sveitsi -2,5              1,70 Sportingbet

Tulosveto: 6-1

 

Saksa – Tanska

Saksan kisat ovat olleet lievä pettymys. Viimeisten kymmenen vuoden aikana juuri Saksa on ollut se suurin valtamaiden kiusaaja, mutta tänä vuonna se ei ole siihen pystynyt. Tällä hetkellä mielestämme Norja ja Latvia ovat ajaneet joukkueen ohitse.

Myös Tanskan kisat ovat menneet penkin alle lähinnä siksi, että se hävisi päävastustaja Italialle jatkoajan jälkeen, mikä on nyt pudottamassa juuttilaisia B-sarjaan. Tosin heidän edukseen on mainittava, että otteluohjelma on ollut kaikista kovin, mutta Italia-ottelu ei hyvää enteile.

Kahden alisuorittaneen kohtaamisesta voi muodostua hyvinkin tasainen ja nihkeä vääntö, eikä esim. jatkoaika yllättäisi. Saksa tosin lähtee otteluun suosikkina.

Pitkäveto: X    5,10 operaattori poistettu

Tulosveto: 2-2

 

Kazakstan – Kanada

Vain tasan vuorokausi kiihkeästä ja kovalatauksisesta Suomi-ottelusta, kun Kanada hyppää jälleen kaukaloon. Nyt pelihuumoria koetellaan todenteolla, kun vastaan luistelee A-lohkon peränpitäjä ja lähes varma B-sarjamaa Kazakstan.

Asennevammaan ei Kanadallakaan ole varaa – se nähtiin tänään USA:n ja Kazakstanin välisessä ottelussa, jossa yhdysvaltalaiset ratkaisivat voiton vasta jatkoajan jälkeen.

Kanada on jättisuosikki ja murskavoitto lienee aina tällaiseen ottelupariin hyvä lähtökohta. Luulemme kuitenkin, ettei vaahteralehtipaidoilla ole halua/energiaa antaa tässä kaikkeaan.

Pitkäveto: Kazakstan+4,5       2,05 operaattori poistettu

Tulosveto: 1-5

 

Italia – Ruotsi

Lauantain päättävässä iltaottelussa on ruotsalaisyleisölle tarjolla kunnon ilotulitus. Tre Kronorilla on tosin alla masentava 7-3-tappio Venäjälle, mutta uskomme joukkueen syttyvän kotikaukalossaan myös tähän otteluun.

Italian turnaus on jo plussan puolella, kun se onnistui voittamaan Tanskan jatkoajalla. Muuten tulokset ovat oikeuttaneet nollan pisteen potteihin. Viimeisissä kolmessa pelissä maaliero on ollut vastustajan hyväksi 17-2.

Ruotsi tulee antamaan omilleen makean illan koko rahan edestä eilisen Venäjä-tappion kuittaamiseksi ja lukemat saattavat venyä todella rumiksi.

Pitkäveto: Ruotsi-4,5                1,75 Sportingbet

Tulosveto: 0-8