Vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut pelataan Etelä-Afrikassa 11. kesäkuuta ? 11. heinäkuuta 2010.

Kisat ovat järjestykseltään yhdeksännettoista. MM-kilpailut pelataan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella. Turnausta varten rakennettiin viisi uutta stadionia, joista kolme ottelustadioneja ja kaksi harjoituskenttää. Viidelle muulle jo valmiina olevalle stadionille tehtiin kunnostustöitä, jotta ne saatiin kisojen edellyttämälle tasolle. Kisakaupunkeina toimivat Kapkaupunki, Durban, Johannesburg, Bloemfontein, Port Elizabeth, Nelspruit, Polokwane, Rustenburg ja Pretoria.

Kisoihin osallistuu kaikkiaan 32 joukkuetta, jotka selvittivät tiensä kisoihin karsintojen kautta. Karsintoihin osallistui 204 joukkuetta kuudelta eri mantereelta.

Kaikkien aikojen ensimmäisen MM-kullan vei Uruguay kotikisoissaan vuonna 1930. Eniten mestaruuksia 18 pelatussa turnauksessa on kerännyt Brasilia, joka on päättänyt kisansa mestaruusjuhliin huimat viisi kertaa. Brasilia on lisäksi ainoa joukkue, joka on pelannut jokaisessa MM-turnauksessa.

MM- turnauksen aikaan järjestämme myös ilmaisen käyttäjäkilpailun, johon voit osallistua tästä. Kilpailun osallistujamäärä on rajattu.

MM-voittajat kautta aikain:

1930 Uruguay1934 Italia1938 Italia1950 Uruguay1954 Länsi-Saksa1958 Brasilia1962 Brasilia1966 Englanti1970 Brasilia1974 Länsi-Saksa1978 Argentiina1982 Italia1986 Argentiina1990 Länsi-Saksa1994 Brasilia1998 Ranska2002 Brasilia2006 Italia