Glamouria tursuava Monacon GP 2015 käynnistyi torstain harjoitusten myötä. Seurapiirijulkimot ja öljymiljonäärit parkkeeraavat parhaillaan ökypaattejaan parhaille katsomapaikoille. Mielenkiintoa kilpailuun lisää, että Monacon GP: ssä talleilla on käytössään ensimmäistä kertaa tällä kaudella superpehmeä rengasseos. Iltapäivän vesisateen takia vain Lotuksen Pastor Maldonado ehti käydä kokeilemassa uutta rengasta torstain harjoituksissa.

Vesisade ja ulosajo pilasivat harjoitukset

Torstain harjoitukset menivätkin ajajilta ja talleilta suurelta osin hukkaan Marussian Robert Merhin ulosajon ja rankan vesisateen takia. Päivän nopein oli Lewis Hamilton Mercedeksellään. Hamiltonin parhaaksi kierrosajaksi jäi 1.17,192.

Ferrarin Kimi Räikkönen jäi brittiläisestä +1,351 sekuntia. Räikkönen ehti käydä kuivalla radalla 10 kierroksen verran ja aika oli torstain neljänneksi nopein. Kimi valitteli, että ei saanut eturenkaita lämpiämään kunnolla. Samoja ongelmia oli myös toisella suomalaiskuskilla, Valtteri Bottaksella. Bottas jäi Williamsillaan sijalle 13. Bottas kertoo MTV: n haastattelussa, että talli taistelee TOP10- sijoituksista.

Bottaksen tavoite on "kymppisakki"

Torstain pieleen menneistä harjoituksista ei kannata vetää kuitenkaan liian suuria johtopäätöksiä veikkauksiin.

Lauantaisten aika-ajojen merkitys on Monacossa suurempi kuin millään muulla radalla. Aika- ajojen mennessä pipariksi voi podiumhaaveet unohtaa. 

Vedonlyönti ja kertoimet

Torstain harjoitukset eivät aiheuttaneet suuria heilahteluja kertoimissa. Tällä hetkellä Lewis Hamilton on suurin suosikki Monacon GP: n voittajaksi. Alla kertoimet voittajavetoon. Kertoimet on www.operaattori poistettu.com peliyhtiön. Pidämme operaattori poistettua yhtenä parhaana paikkana lyödä vetoa formuloista. operaattori poistettulta löydät laajimman kohdevalikoiman formuloihin ja parhaat kertoimet. operaattori poistettu on vahvasti mukana myös muissa moottoriurheilulajeissa.

Kertoimet voittajavetoon Monagon GP 2015:

Kuljettaja operaattori poistettu
Levis Hamilton 1.80
Nico Rosberg 2.30 
Sebastian Vettel 10.00
Kimi Räikkönen 20.00
Daniel Ricciardo 80.00
Valtteri Bottas 80.00 
Felipe Massa 150.00
Max Verstappen 150.00
Carlos Sainz jr.  150.00
Daniil Kvyat 150.00
Romain Grosjean 250.00
Fernando Alonso  250.00
Pastor Maldonado  250.00
Jenson Button  250.00
Nico Hulkenberg  750.00
Felipe Nasr 750.00
Sergio Perez 750.00
Marcus Ericsson 750.00
Will Stevens 1000 
Roberto Merhi 1000 

 

Tässä vielä suomalaiskuskien podium- kertoimet.

Kimi Räikkösen sijoittuu kolmen parhaan joukkoon:operaattori poistettu 3.20

Valtteri Bottas sijoittuu kolmen parhaan joukkoon:operaattori poistettu 8.00

Katso laaja kohdevalikoima viikonlopun kilpailuun osoitteessa www.operaattori poistettu.com Uudet asiakkaat saavat kauttamme myös 150€ arvoisen ensiedun. Tee ensimmäinen talletuksesi ja operaattori poistettu tuplaa sen. Näin voit aloitta vedonlyönnin 300€ :lla! Yksinkertaista.