Naisten superpesis käynnistyi helatorstaina tynkäkierroksella kun Rauman Lukko ja Helsingin Roihu kohtasivat. Ennen kattavaa Miesten Superpesiksen ennakkopakettia otetaan lyhyt katsaus naisten kauteen. Lähtökohdat kauteen ovat hyvin selkeät; vain yksi mestarisuosikki, sitten Pori ja sitten ne loput.

Naisten Superpesis on ottamassa valtikkaa Suomen johtavana naisjoukkuelajina, jos mittarina käytetään yleisölukuja. Myös vedonlyönnin osalta tarjonta nousee koko ajan ja edullisia kertoimia löytää useammaltakin kierrokselta. Vedonlyöjän tulee ottaa huomioon sarjan suuret tasoerot niin joukkueiden, organisaatioiden kuin yksittäisten pelaajienkin kohdalla. Kannattaa kiinnittää alusta asti huomiota kokoonpanoihin, yhdenkin pelaajan poissaolo voi tarkoittaa pesäpallossa mittavia ongelmia joukkueelle.  

Alta voi tutustua pienimuotoisiin joukkue-esittelyihin sekä rankingiin.

1.       Lapuan Virkiä

Lähtökohdat kauteen: Kahden edellisvuoden mestari joukkue on vahvistunut entisestään: Lopettamispäätöksen teki vain Salla Pollari ja Heli Viinamäki ja Elina Mäki, Maija Kaappola sekä Enni Kylä-Kause saapuvat jo valmiiksi mestaruusvalmiiseen ryhmään. Osoitti viime kaudella henkisen vahvuutensa voittamalla kaikki pudotuspelisarjat viidennessä ottelussa, nousemalla muun muassa Raumaa vastaan 2-0 ja Kirittäriä 2-1 tappiotilanteesta ottelusarjojen voittoon. Pelinjohtaja Jukka Liikala on hionut joukkueen ulkopelin timanttiseen kuntoon, mutta osaa myös yllättää tarpeen tullen sisäpelissä. Arvio: Ylivoimainen mestarisuosikki. Lähtee suosikkina jokaiseen otteluunsa, jopa vieraissa Pori-Kirittäret-PesäYsit- kolmikkoakin vastaan. Äärimmäisen laaja ja ennen kaikkea nopea sisäpelirykmentti nostanee joukkueen omat juoksumäärät runsaaksi, mutta toisaalta lukkari Jenna Kammi-Rahnaston johtama ulkopeli pitänee vastustajan juoksut vähissä.

2.       Pesäkarhut, Pori

Lähtökohdat kauteen: Marko Hovi hyppää täksi kaudeksi joukkueen viuhkaan ja yrittää tuoda kultamitalin 11 vuoden odotuksen jälkeen takaisin Poriin. Viime kauden pronssimitalistien avainpelaajisto alkaa hieman vanheta ja uusia tähtiä kaivattaisiin. Kaisa Salmela, Carita Toiviainen ja Kaisa Kärkkäinen pitävät kyllä perustason korkealla, mutta mestaruuteen vaaditaan nuoremmalta kaartilta selvää tasonnostoa. Veera Svansjö lopetti uransa ja tilalle saatiin Raumalta Kaisa-Maija Loutti. Pesäkarhut on nauttinut pitkään naisurheilu huomioon ottaen, käsittämättömistä yleisöluvuista, mutta huuma Porissa ei kuitenkaan ole vuotta 2002 lukuun ottamatta tuonut sitä kaikkein kirkkainta.

Arvio: Ei yllä millään Virkiän tasolle, mutta lähtee kauteen selvänä kakkosjoukkueena ennen Pesä-Ysejä ja Kirittäriä. Nauttii vahvaa kotietua.

3.       Pesä Ysit, Lappeenranta

Lähtökohdat kauteen: Kokeneen vaihtajataiturin Henna Kytösalmen paluu maistuu lappeenrantalaisille varmasti. Pesä Ysit sijoittui viime kaudella viidenneksi, mutta on asettanut tämän kauden tavoitteekseen mestaruuden. Lappeenrannassa on tehty huhujen mukaan kova määrä työtä talven aikana ja joukkuetta täytyy pitää Kytösalmen paluun myötä selvästi viime kautta vahvempana ryhmänä. Menetyksinä voidaan pitää Salla Riskun ja Iina Lehkosen siirtymisiä toisaalle.

Arvio: Joukkueelta löytyy huima määrä lyöntivoimaa, mutta ulkopeli ei ole aivan kärkijoukkueiden tasolla = runsasjuoksuinen joukkue. Haastaa kärkijoukkueet varsinkin kotonaan, mutta ailahdukset ei tulisi yllätyksenä.

4.       Kirittäret, Jyväskylä

Lähtökohdat kauteen: 12 peräkkäistä SM-mitalia kerännyt Kirittäret on tänä vuonna uuden haasteen edessä. Joukkueesta muualle siirtyi Henna Kytösalmi, Elina Mäki ja Emmi-Kaisa Rautio. Essi Voutila ja Riitta Holappa lopettivat. Ja sitten on tämä case Susanna Puisto, johon en kommentoi mitään. Kun vielä Tiina Tolonen on leikkauksen vuoksi pitkän aikaa sivussa, voidaan rosterin sanoa heikentyneen reilusti. Tällaisia nimiä ei voi tässä sarjassa korvata. Tulopuolella pientä lohtua antaa Kati Nykäsen hankinta. Pitkään sarjaa dominoinut joukkue omaa Suomen parhaan valmennusryhmän sekä käsittämättömän voittamisen kulttuurin. Seura itsekin on asettanut julkiseksi tavoitteekseen pudotuspelit. Suurin kysymysmerkki kauteen lähdettäessä on kuitenkin lautasen äärellä - kuka syöttää? Kolmikosta Marjukka Mäkinen, Maiju-Riikka Koponen, Oona Huhtamäki oikeastaan kuka tahansa voidaan laittaa tai olla laittamatta lautasen äärelle erilaisin perustein.

Arvio: Ehdottomasti kiihkein seurattava. Kirittärien peli ei missään nimessä ole vielä valmista, joten alkukaudella tullee ongelmia. Voisi olla rankingissa jopa alemmillakin sijoilla, mutta vanhat meriitit ja ennen kaikkea huikea valmennusryhmä pitänee vielä välieräjoukkueiden joukossa.

 

5.       Rauman Lukko

Lähtökohdat kauteen: Viime kauden ilopilleri meinasi aiheuttaa jättipaukun menemällä 2-0 johtoon puolivälieräsarjassa Lapuaa vastaan. Kokemattomalta ryhmältä se kolmannen voiton nappaaminen ei kuitenkaan onnistunut. Tälle kaudelle Lukko heikentyi menettämällä avainpelaajat Enni Kylä-Kauseen sekä Kaisa-Maija Loutin. Maan vahvin juniorimylly kasvattaa kuitenkin koko ajan uusia huippupelaajia tilalle.

Arvio: Osoitti Halli-SM pronssillaan että potentiaalia ihmetekoihin on tälläkin kaudella. Nuoren joukkueen otteet saattavat kuitenkin ailahdella reilusti. Täysi arvoitus tälle kaudelle – kirjaimellisesti kaikki on mahdollista mitalista pudotuspelien ulkopuolelle jäämiseen.

6.       Kempeleen Kiri

Lähtökohdat kauteen: Entisen huippupelaajan, Jarkko Kokon luotsaama Kiri oli todella positiivinen ilmestys viime kauden sarjassa. Pelinjohtaja Kokko tuo pelkällä olemuksellaan paljon uskottavuutta joukkueen tekemiseen. Joukkue oli männä vuonna pitkään kiinni pudotuspelipaikassa, mutta nousijajoukkue usko ei tainnut ihan riittää lopussa. Tälle kaudelle Kokko on saanut käytettäväkseen runsaasti lisää variaatioita sisäpeliin, enkä yllättyisi vaikka sijoitus paranisi roimasti. Vasta B-ikäinen lukkari Eveliina Kesti on tuleva sarjan huippulukkari ja ainakin pohjoisessa uskotaan, että Kesti nousee lukkarieliitti jo tänä kesänä.

Arvio: On tasaisesta keskikastista ehkä se varmin suorittaja. Usko omaan tekemiseen on varmasti karttunut muutaman kokeneemman pelaajan saapuessa rosteriin. Kempeleen siniselle laguunille ei ole mukava lähteä vieraisille, nauttii vahvasta kotiedusta.

7.       Viininjärven Urheilijat

Lähtökohdat kauteen: ViU on löytänyt oman paikkansa keskikastista. Viime vuonna joukkue jopa pelasi hieman odotusten yli kaatamalla Lappeenrannan puolivälierissä ja etenemällä välieriin. Tälle kaudelle joukkue lähtee suunnilleen muuttumattomana. Pahin menetys oli Maija Kaappola ja tärkein tulija ViU:n viuhkan varteen palaava Ari Väistö.

Arvio: Tasainen suorittaja antaa tälle kaudella suunnilleen saman minkä edellisilläkin. Pahimmat kilpailijat ovat kuitenkin tälle kaudelle vahvistuneet, joten oma usko ei riitä viime kauden välieräpaikan uusimiseen.

8.       Vihdin Pallo

Lähtökohdat kauteen: Nousijajoukkue esitti viime kaudella todella pirteitä otteita. Pahimmat kilpakumppanit ovat tälle kaudelle vahvistuneet, mutta vähän muutoksia kokenut ryhmä ei missään nimessä ole kamppailusta ulkona. Kautta kokeneempi Vipattaret taistelee tosissaan keskikastin herruudesta.

Arvio: Kuuluu runsasjuoksuisiin joukkueisiin, tapahtumia riittää niin ulko- kuin sisäpelissäkin. On selvästi neljää alakerran joukkuetta edellä, joten ottanee pudotuspaikan. Nousijajoukkueen yllätykset on kuitenkin nähty, joten tälle kaudelle pitää keksiä uudet juonet menestyäkseen.

9.       Vuokatin Veto

Lähtökohdat kauteen: Veto lähtee kauteen nousijajoukkueista vahvimpana Kainuun juniorimyllyn ja uuden vahvistuksen Leena Sippolan puolesta.

Arvio: Ei riitä kahdeksalle kovemmalle millään. Hiukan stadion on kuitenkin paha paikka kaikille vierailijoille ja vahvaa kotietua nauttiva ryhmä voi kotonaan yllättää pari kertaa isompansakin.

10.   Mansen Räpsä

Lähtökohdat kauteen: Nousijajoukkue vahvisti rinkiään superpesistaustaisilla Kirsi Ala-Lipastilla, Susanna Kylä-Kausella ja Jatta Vuorisella. Räpsä esitti keväällä pirteitä otteita ja kaikesta näkee, että seurassa on tekemisen meininki. Myös hallipeleissä manselaiset olivat pirteä ilmestys.

Arvio: Voi yllättää ajoittain, mutta pitkässä sarjassa sijoitus jää vääjäämättä loppupäähän.

11.   Turku-Pesis

Lähtökaudet kauteen: Iina Lehkonen palasi Lappeenrannasta takaisin Turkuun, mutta muuten joukkue on heikentynyt selvästi. Avainpelaajat lähtivät kaikki pois ja on erittäin mielenkiintoista nähdä, ketkä ottavat vastuun tänä vuonna? Joukkueella on paha uhka jäädä täysi Lehkosen ja Oona Svärdin joukkueeksi.

Arvio: Voisi olla rankingin pohjallakin – suuria ei kannata odottaa. Varsinkin heikentynyt ulkopeli nostanee otteluiden juoksumääriä.

12.   Roihu, Helsinki

Lähtökohdat kauteen: Helsingistä saatiin täksi kaudeksi pesäpalloon pääsarjaseura, kun Roihu nousi mukaan kamppailuun SM-tasolle. Roihu on osoittanut tyttöjen superpesiksessä, että lahjakkuuksia ja valmennustaitoa riittää ylemmäksikin. Suurempia vahvistuksia seura ei kuitenkaan täksi kaudeksi hommannut. Kevään ja talven pelit olivat kovin ailahtelevia ja saman voidaan olettaa jatkuvan. Sarja-avaus päättyi torstaina Raumalla Lukon 2-0 voittoon.

Arvio: Ei riitä millään pitkässä sarjassa. Jos säilyttää sarjapaikan, jatkossa voidaan odottaa kovempaa tulosta.