Eilen saatiin päätökseen Ranskan avoimet, ja voiton nappasi ylivoimaisin lukemin, kukas muukaan kuin itse Rafael Nadal. Tämä moninkertainen olympiavoittaja, pitkäaikainen ATP- rankingin paras pelaaja sekä moninkertainen Gram Slam -voittaja ei tälläkään kertaa jättänyt kenttää siivoammatta palloista.

Ei ole toista Nadalia

Ei ole tietenkään ensimmäinen kerta kun Ranksan avoimet tuottaa Nadalille menestystä. Hän oli jopa viisi vuotta peräkkäin ranskan avoimien voittaja, vuosina 2010-2014. Tätäkin ennen Sveitsin Roger Federer pääsi ravisuttamaan voittopallia vain vuodeksi, sillä sitä ennen myös 2005-2008 Rafael Nadalilla oli voittoputki käynnissä Ranskan avoimissa. Voisi jopa jo luulla, että kyseinen turnaus alkaa käydä tälle virtuoosille tylsäksi, sillä hän on niin ylivoimainen.

Tänä vuonna lukemat olivat Nadalin kolmen erän osalta toiseksi tullutta sveitsiläistä Stan Wawrinkaa vastaan uskomattomat. Ensimmäinen erä päättyi Nadalille lukemin 6-2, toinen erä 6-3 ja viimeinen huikein 6-1 lukemin. Ei voi kuin ihailla tätä espanjalaista 31-vuotiasta tennisvirtuoosia.

Yksi parhaista kasinoista urheiluvedonlyöntiin tenniksen saralla

Olisitko osannut veikata näitä ylivertaisia voittolukemia Nadalin tai muiden pelaajien osalta? Vedonlyönti tietenkin lisää vielä roiman ripauksen lisäjännitystä, ja tenniksen osalta pääsetkin sijoittamaan lisäjännitystä ja adrenaliinia suoniisi operaattori poistettuillä. operaattori poistettu on erittäin monipuolinen vedonlyöntikasino, ja lajeja lyötyy joka lähtöön. Vedonlyönti on tehty myös helpoksi sivustolla, silllä valitessasi vasemmasta laidasta vaikkapa juuri tenniksen, pääset näkemään kaikki meneillään olevat turnaukset. Voitkin lajitella nämä joko eri liigojen tai eri vetomuotojen mukaan, mikä tyyli vain sinulle on mieluinen!

Toiseksi, vedonlyönnin saralla operaattori poistettuin tervetulotarjoukset ovat kelpo tavaraa, ja lunastamisen arvoiset. Uutena vedonlyöjänä pääset lunastamaan uskomattoman 100 euron talletusbonuksen! Tee siis talletus, ja saat 100% bonuksen, jopa 100 euroon saakka! Tämän lunastamiseksi tarvitset bonuskoodin joka on FD200. Tietenkin jos haluat lähteä varovasti liikkeelle pelailemaan, voit tehdä vain minimitalletuksen, joka on vaivaiseet 15 euroa. operaattori poistettu on kuitenkin niin monipuolinen vedonlyöntikasino, että sinne kannattaa lähteä asiakkaaksi. Tarjonta ei todellakaan lopu vain tennikseen, vaan kattaus on laaja sisältäen monia eri turnauksia ja ajankohtaisia tapahtumia. Pääset myös livevedonlyönnin pariin operaattori poistettuillä!