Ottelut käynnissä

Viime viikonloppuna ranskalaisilla oli aihetta riemuun, sillä maan oma Kristina Mladenovic voitti Ranskan avoimessa tennisturnauksessa espanjalaisen Garbine Mugurzan. Mladenovic on sijoitettu turnauksessa kolmanneksitoista ja eteni näin voiton myötä jo puolivälieriin. Nyt Mladenovicia pidetäänkin yhtenä turnauksen voittajasuosikeista. Hän on myös ensimmäinen turnauksessa puolivärieriin päässyt ranskalaisnainen pitkiin aikoihin. Viimeksi sinne on päästy vuonna 1994.

Puolivärierässä häntä vastaan asettuu sveitsiläinen Timea Bacsinszky. Bacsinszky tulee olemaan jälleen yksi kova vastus ranskalaiselle, kukistihan hän Yhdysvaltain Vens Williamsin kolmessa erässä pistein 7-5, 6-2, 6-1.

Jännitys jatkuu tietenkin myös miesten puolella. Rafael Nadal eteni jatkoon suuremmitta ongelmitta voittamalla espanjalaisen maanmiehensä Roberto Bautista-Agutin puhtaasi 3-0.

Puolivärierissä Nadal saa vastaansa espanjalaisen Pablo Carreno Bustan. Tämä kukisti neljännen kierroksen ottelussa Milos Raonicin. Kanadalaisesta heltisi voitto viidessä erässä.

Turnauksessa kakkoseksi sijoitettu Novak Djokovic pelasi itsensä puolivärieriin ottelussaan Albert Ramos-Vinolasia vastaan. Espanjalainen Ramos-Vinolas antoikin Djokovicille sitkeän vastuksen, ja ottelu päättyi lukemin 7-6, (7-5), 6-1, 6-3. Ensimmäistä erää tahkottiin tunti ja vartti. Ensimmäistä kertaa johtoon Djokovic pääsi vasta aivan erän loppupuolella. Seuraavat kaksi erää olivat jo helpompia ja hän voitti selkeämmin. Puolivärierissä Djokovicia vastaan asettui itävaltalainen Dominic Themin. Tähän tulos.

Bethard* ja Ranskan Avoimet

Bethardilla on otettu Ranskan avoimet ihan sydämen asiaksi asti. Nettikasino tarjoileekin vedonlyönnissä pelaajilleen huikean, Ranskan Avoimiin liittyvän kampanjan. Bethard* kehottaa kaikkia asiakkaitaan laittamaan hikinauhansa päähän ja tennismailansa esille, nyt on aika asettaa vetoja Ranskan Avoimiin! Tämän lisäksi uusille asiakkaille on tiedossa tuntuvia tervetuliaisetuja ja bonuksia, joten kannattaa ehdottomasti piipahtaa Bethardin nettikasinolla.

Kampanja on alkanut 27. toukokuuta ja kestää aina 11. kesäkuuta saakka. Ennen pelin aloitusta pelaajan tulee asettaa vetonsa kohteeseen Winner Full Time, ja tämän voi siis tehdä mihin tahansa kaksinpeliin, joka pelataan Ranskan Avointen Tennisturnauksessa. Jos asiakkaan valinta häviää viidessä erässä, Bethard antaa panoksen palautuksena takaisin, jopa 25 euroon asti.

Kampanjaan pääsee osallistumaan klikkaamalla sivustolta löytyvää ”Osallistu” -painiketta ja asettamalla veto. Mahdolliset palautukset maksetaan ottelua seuraavana päivänä, viimeistään kello 17:00 mennessä. Palautukset maksetaan tileille ottelua seuraavana maanantaina, jos ottelu on pelattu perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina.

Asettamaan vetoja Ranskan Avoimiin!