Jääkiekon Champions Hockey Leaguen peruuntumisesta aiheutuvista korvauksista saadaan lisävalaistusta 15. syyskuuta, kun liigaa pyörittäneen Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus kokoontuu ratkaisemaan tilannetta.

Kokouksessaan IIHF:n hallitus tekee esityksen siitä, miten liigapaikan saavuttaneita joukkueita hyvitetään peruuntumisesta.

Elokuun aikana asioista on käyty neuvotteluita, jotka jääkiekon SM-liigan toimitusjohtajan Jukka-Pekka Vuorisen mukaan ovat sujuneet hyvässä hengessä. SM-liiga on osallistunut neuvotteluihin suomalaisjoukkueiden edustajana. Haussa on Euroopan laajuinen sopu, eivätkä seurat neuvottele korvauksista yksittäin.

CHL-kauden peruuntumisesta ilmoitettiin kesäkuussa. Samassa yhteydessä ilmoitettiin tavoitteeksi jatkaa liigaa vuoden tauon jälkeen kaudella 2010-11.

- Mestarien liigan tulevaisuus riippuu siitä, löytyykö sopuratkaisu. Kansalliset liigat eivät ole neuvotteluissa edunsaajana, joten Mestarien liigan tulevaisuus riippuu paljon siitä, miten paikan saaneet seurat näkevät asemansa neuvottelujen jälkeen, Vuorinen kertoi.

Suomesta paikan liigaan oli ansainnut jyväskyläläinen JYP. Lisäksi Espoon Bluesilla oli paikka karsinnoissa.