Espanjalainen Real Madridissa pelaava Marco Asensio jäi pois eilen keskiviikkona APOEL Nicosiaa vastaan pelatussa ottelussa. Syy tähän espanjalaislähteiden mukaan on ollut se, että hän onnistui satuttamaan itseään ajaessaan jalkakarvojaan.
Kyllä. Luit tämän uutisen aivan oikein. Eilisestä Real Madridin aloitusottelussa Mestareiden liigassa Marco Asensio jättäytyi pois mitä uskomattomimmalla syyllä. Asiasta kertoi legendaarinen jalkapalloilija ja nykyinen Real Madridin manageri Zinedine Zidane ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

Asensio oli siis sheivannut jalkojaan partaterällä ja saanut haavan leikkaamalla itseään partaterällä tämän siistiytymistoimenpiteen yhteydessä. Vähän epäselväksi on jäänyt, että oliko kyseessä sisään kasvanut karva vai finni mutta joka tapauksessa, tästä tulehduksesta johtuen, Zidanen mukaan hän ei saanut jalkapallosukkiaan ylös, ja joutui siis jättäytymään kokonaan pois Nicosiaa vastaan pelatussa avausottelussa.

Tämä pieni finnistä aiheutunut tulehdus olisi siis voinut pahentua ottelussa sukkien aiheuttaman hankauksesta johtuen, ja tällaista riskiä ei haluttu missään nimessä ottaa. Lehtien mukaan tämä 21-vuotias keskikenttäpelaaja on nyt kuitenkin toipumassa tästä dramaattisesta loukkaantumisesta hyvin, ja hänen odotetaan palaavan joukkueen riveihin sunnuntaihin mennessä La Ligan ottelussa Real Sociedadia vastaan.

Urheilumaailmassa syy otettiin vastaan ristiriitaisesti

Tämä pois jääminen otettiin vastaan hieman sekavin tuntein, ja täytyy sanoa että kyllä täällä meidänkin toimistossa muljuivat silmät kun kuulimme asiasta, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Foorumeilla kohistiin, että on seuraavaksi hyvä syy jättäytyä pelistä pois, jos kynsi katkeaa, ja moni ei edes uskonut tämän uutisen olevan totta. Moni toivoisi myös näiden huippupelaajien alkavan jo miehistäytymään, sillä tällaista ei varmasti nähtäisi esimerkiksi rugbyssä.

Hänet on kyllä rankattu parhaiden nuorten pelaajien joukkoon, ja kasvavana lahjakkuutena ja nuorena lupauksena päätös on varmasti tehty siinä mielessä, että mitään riskejä ei tämän pelaajan kohdalla oteta, sillä onhan kyseessä myös miljoonasopimus-pelaaja. Asensio itse on kertonut espanjalaiselle COPE -radio ja televisiokanavalle, että valmentaja Zidane on kehunut hänen vasenta jalkaansa parhaimmaksi sitten Lionel Messin, ja odotukset tämän pelaajan uralle ovat siis hyvin korkeat.

Paljon on ollut keskustelussa myös aihe tämän loukkaantumisen myötä, miksi jalkapalloilijat ajavat karvojaan. Vastauksia on useita, ja esimerkiksi tätä on selitetty urheilijoiden puolelta mm. ilmanvastuksella, lihasteippauksella sekä hieronnalla, mutta mukana saattaa olla myös paljon esteettisiä seikkoja, sillä kukaan ei varmaan olisi kyseenalaistanut, jos vaikka Ronaldolle olisi käynyt sama.

Marco Asension puuttuminen kokoonpanosta ei kuitenkaan haitannut Real Madridia, sillä seura pieksi odotetusti vieraana olleen kyproslaisjoukkueen luvuin 3-0. Cristiano Ronaldo teki maaleista kaksi, ja Real Madridin sekä Espanjan maajoukkueen kapteeni Sergio Ramos yhden.

Champions Leaguen ottelut jatkuvat jälleen tiistaina 26. syyskuuta ja vedonlyönnissä on jälleen tarjolla runsaasti mielenkiitoisia kohteita, esimerkiksi Real Madrid kohtaa vierailevana seurana Borussia Dortmundin. Paikkoja vetojen lyömiseen on tarjolla runsaasti, ja tällä kertaa suosittelemme tekemään vetoja esimerkiksi operaattori poistettuin luona, sillä tällä vedonlyönnin ammattilaisella, pelikassasi tuplataan.

Jopa 100€ edestä bonusrahaa pelikassaasi

operaattori poistettu haluaa tarjota kaikille asiakkaillensa tasavertaisen mahdollisuuden hienoon alkuun, ja näin ollen saat uutena asiakkaana 100% ensitalletusbonuksen! Pääset siis hyvään vauhtiin vetolappujen tekemiseen tällä uuden asiakkaan tervetulotarjouksella, ja sinun tulee tallettaa uudelle pelitilillesi vähintään 25 euroa, niin pääset tähän sinulle annettavaan lahjaan käsiksi. Ja kun talletat vähintään tuon bonuksen lunastamiseen tarvittavat 25 euroa, saat kaupanpäälle vastaavan summan ja voit pelata siis yhteensä vedonlyönnissä 50 euron edestä!

Tätä tervetuliaistarjousta voit lunastaa omaan pelikassaan jopa 100 euroa, joten tällä tarjouksella voit pelata haluamasi Champions Liigan, tai muita listalla olevien urheiluvedonlyönti kohteiden kertoimia. Valikoima on hurja, joten sieltä varmasti löytyy jokaiselle harrastelijalle, kuin ammattilaisellekin sopivaa pelattavaa. Tätä tarjousta varten tämä vedonvälittäjä on luonut koodin SPORT, ja voit lunastaa tämän mielettömän talletuslisän itsellesi heti, kun olet syöttänyt ruutuun tuon koodin. Tämän talletuksen kanssa ei kannata siis arkailla, vaan lunasta tämä suoraan maksimisummalle asti, niin sinulla on tuplasti pelattavaa koko syksylle!

Lisäksi Live-vedonlyönnin puolella, sinulla on vielä mahdollisuus saada 10€ arvoinen riskitön veto Mestarien Liigaan lohkovaiheeseen. Riskittömän vedon lunastaminen on helppoa, sillä sinun tarvitsee asettaa vain 10€ arvoinen live-veto tiistain tai keskiviikon ottelupäivänä mihin tahansa Mertareiden liigan kohteeseen. Jos ensimmäinen tekemäsi live-veto ei voita, operaattori poistettu hyvittää pelitilillesi tästä 10 euron arvoisen vedonlyöntibonuksen! Lisäksi tämän riskittömän vedon myötä saat kirsikkana kakun päällä 10 ilmaista pelikierrosta Western-henkiseen Sticky Bandits -videoslottiin. Muista myös, että operaattori poistettuin luona kaikki saamasi ilmaiskierrokset ovat kierrätysvapaita, joten sinun ei tarvitse täyttää minkäänlaisia panostus tai kierrätysehtoja, joten kaikki voitot kolisevat suoraan sinun taskuusi. Lähde mukaan pelaamaan operaattori poistettuilla Vedonlyöntiä, suoraan sivustolle pääset klikkaamalla alapuolella olevaa linkkiä!

Klikkaa tästä niin pääset suoraan operaattori poistettuin Vedonlyöntiin!