Kaikki kuusitoista salibandyn miesten MM2010-kisoihin osallistuvaa maata ovat selvillä, kun kahdeksan jaossa ollutta paikkaa ratkesivat viikonloppuna päättyneissä maanosittaisissa MM-karsintaturnauksissa.

Karsintojen kautta MM2010-lopputurnaukseen selvisivät Australia, Kanada, Tanska, Viro, Italia, Japani, Puola ja Singapore. Kisat järjestetään Suomessa 4.-11. joulukuuta 2010.Kahdeksaa paikkaa MM2010-lopputurnaukseen tavoitteli kaikkiaan 23 maata neljässä karsintaturnauksessa. Paikat oli kiintiöity siten, että Euroopan maille oli jaossa neljä paikkaa, Aasia-Oseanialle kolme paikkaa ja yksi Amerikan-lohkolle.Samalla myös MM-kisojen lohkojako ja otteluohjelma on valmis. Kahdeksan edellisten MM-kisojen perusteella lopputurnaukseen kelpuutetutta maata arvottiin neljään lohkoon jo viime vuoden toukokuussa. Nyt ne saavat seurakseen kahdeksan karsinnoissa parhaiten menestynyttä maata. Edellisten MM-kisojen perusteella suoraan MM2010-lopputurnaukseen pääsevät Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki, Venäjä, Latvia, Norja ja Saksa.  Hallitseva maailmanmestari Suomi pelaa MM-kisojen A-lohkossa, jossa se kohtaa Venäjän, Tanskan ja Kanadan.MM-kisojen pelijärjestelmä on uudistunut. 16 joukkuetta pelaa neljässä lohkossa, erillisiä A- ja B-sarjoja ei enää ole. Joukkueille tulee turnauksessa 5-6 ottelua. Ensimmäistä kertaa MM-kisojen pudotuspelit alkavat puolivälierillä, jonne kelpuutetaan alkulohkojen kaksi parasta joukkuetta. Puolivälierien voittajat jatkavat välieriin.  Välierien voittajat kohtaavat finaalissa ja häviäjät pelaavat pronssiottelussa.Kaikista sijoista pelataan sijoitusottelut. Vuoden 2012 järjestettäviin MM-kisoihin selviää suoraan turnauksen viisi parasta joukkuetta.

MM2010-kisojen osallistujamaat ja lohkojako:

A-lohko:

SuomiVenäjäTanska  Kanada

B-lohko:

Sveitsi Latvia Puola Singapore

C-lohko:

Ruotsi Saksa Viro Australia

D-lohko:

Tshekki Norja Italia Japani