SM-liigakierros 13.11  
 

Blues - Lukko

Espooseen tulee hyvin levänneitä vieraita Raumalta. Lukko ei pelannut tiistaina, joten se tekee paluun maajoukkuetauolta vasta nyt. Taukoon olikin Raumalla aihetta, sillä se otti ennen taukoa turpiin HPK:lta, Tapparalta ja Kärpiltä peräjälkeen. Joukkueessa tehtiin muutamia pelaajavaihtoja kun Mikko Viitanen matkusti Jyväskylään, ulkomaalaispelaajista Chris Collinsille ja Greg Jacinalle annettiin kenkää. Korvaajiksi hankittiin Tapparasta Charlie Cook sekä kokenut puolustaja Veli-Pekka Laitinen. Blues kaatoi tiistaina Pelicansin tiukassa väännössä lukemin 1-0 ja joukkueen peli onkin hyvin uomissaan. Kotijoukkuetta voidaankin pitää illan otteluun ennakkosuosikkina. Merkki 1.

 

 

HPK - SaiPa

Hämeenlinnan Rinkelinmäelle saapuu vieraita Lappeenrannasta kun Idän Sputnikit matkustavat Hämeeseen. SaiPa on hävinnyt viidestä edellisestä ottelustaan neljä ja tänään on ihme mikäli pisteet lähtevät lappeenrantalaisten matkaan. HPK on äärimmäisen hyvä kotijoukkue ja se ei ole tällä kaudella hävinnyt kuin kerran kotonaan. Joukkue on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan neljä ja peli luistaa illasta toiseen. Varma kotivoitto. Merkki 1.

 

JYP - Ilves

Jyväskylän Synergia Areenalle tulee vieraita Tampereelta, kun Ilves matkaa Jyväskylään JYPin vieraaksi. Ilves on tällä kaudella ainut joukkue joka on pitänyt jyväskyläiset nollilla. Se tapahtui 25.9 kun Ilves voitti kotonaan JYPin lukemin 1-0. Silloin Ilveksen sankariksi nousi ex-JYP Miikka Männikkö joka ohjasi pelin ainokaisen maalin. Nyt asetelmat ovat kuitenkin toiset. JYP porhaltaa vakuuttavassa sarjajohdossa ja tupsukorvien peli yskii. Tiistaina HPK nöyryytti Ilvestä tylyin 6-0 lukemin. JYP on selkeä ennakkosuosikki ja mikäli jyväskyläläisten asenne on kohdallaan jäävät kolme pistettä Keski-Suomeen. Merkki 1.

 

 

Tappara - HIFK

Tappara isännöi Hakametsässä Helsingin IFK:ta. Tapparan peli ei ole tällä kaudella lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla, mutta silloin tällöin on näkynyt merkkiä paremmasta. Tiistaina joukkue taisteli rankkareitten jälkeen 2-1 voiton Jokereista ja se antaakin varmasti kirvesrinnoille itseluottamusta illan peliin. HIFK on ajautunut pienimuotoiseen kriisiin. Joukkue on hävinnyt viidestä edellisestä ottelusta neljä. Ainut voitto tuli ennen taukoa HPK:sta. Punapaidoilta onkin puuttunut oikeanlainen taisteluilme ja tekemisen meininki ja pelaajien selkä onkin suoristunut usein liian aikaisessa vaiheessa. Tiistaina HIFK hävisi sarjajumbo TPS:lle ja se saapuukin Tampereelle erittäin sisuuntuneena. Jos helsinkiläisten maalivahtipeli toimii, vie HIFK pisteet mukanaan. Merkki 2.

 

Ässät - Pelicans

Kierroksen jumbo-ottelu pelataan Porin Isomäessä kun Ässien vieraaksi saapuu Pelicans Lahdesta. Ässät lähtee illan otteluun voitto takataskussa, kun se haki arvokkaat kolme pistettä SaiPalta tiistaina. Pelicans sen sijaan hävisi tiukan väännön jälkeen Bluesille kotonaan 1-0. Lahtelaisten pahimpia ongelmia onkin ollut juuri maalinteko. Joukkue tekee valtavan määrän töitä ja rakentaa kohtalaisia maalipaikkoja, mutta kiekkoa ei tunnuta saavan sisään. Jos tämä ongelma saadaan korjattua on joukkue keväällä pudotuspeleissä. Lahtelaisten maalivahtipeli on parantunut Tommi Nikkilän paluun myötä, joten nyt odotetaan tehoja hyökkäykseltä. Ässät on ollut tällä kaudella huono kotijoukkue ja sarja saa tänään jatkoa. Pisteet lähtevät lahtelaisten mukaan. Merkki 2.