SM-liigakierros 24. helmikuuta 2009   
 

HIFK - Ilves

Helsingin IFK kohtaa kotikaukalossaan mainion helmikuun pelanneen Ilveksen Tampereelta. HIFK muistaa varmasti Ilveksen edellisen vierailun Helsingissä kuukausi takaperin. Silloin HIFK latoi alle viidessä minuutissa kolme maalia ja alotti surffaamisen. Lopulta tupsukorvat veivät ottelun nimiinsä 4-6. Sarjataulukon seitsemäntenä majaileva HIFK on parantanut otteitaan pikkuhiljaa. Syksyllä joukkueen peli ailahteli maalivahtia myöten ja pisteitä ei tullut toivottua tahtia. Vuodenvaihteen jälkeen meno on parantunut. HIFK onkin edellisestä viidestä ottelustaan voittanut neljä. Ilves on sarjataulukon kahdeksas vain kaksi pistettä HIFK:ta perässä. Vaikka joukkue on hävinnyt kaksi edellistä ottelua, on sen peli niinikään parantunut vuodenvaihteen jälkeen. Fyysinen ja vähämaalinen ottelu luvassa. Merkki 1.

 

 

JYP - KalPa

Kierroksen ehdoton helmi ja kärkikamppailu käydään Jyväskylän Synergia-Areenalla, jossa JYP ja Kuopion KalPa ottavat toisistaan mittaa. Parhaimmassa tapauksessa tässä ottelussa ratkaistaan koko runkosarjan voittaja. Synkän tammikuun jälkeen paremmin juonesta kiinni saanut JYP on pelannut koko helmikuun ailahtelevasti. Hyvää ottelua on usein seurannut huono ottelu. Syyskaudella JYPin tavamerkkinä oli erittäin kurinalainen ja tasainen suorittaminen. Vuodenvaihteen jälkeen meno on hiukan hiipunut, mutta joukkue johtaa edelleen sarjaa kahden pisteen erolla KalPaan. KalPa porskuttaa neljän ottelun voittoputkessa ja Pekka Virran suojatit ovat loukkaantumisista huolimatta pelanneet mainiota jääkiekkoa viime kierroksilla. Voitot Bluesista, HPK:sta ja Jokereista kahden viime viikon aikana on todistanut, että Kalpa taistelee tosissaan runkosarjan voitosta. Veikkaajalle kohde on lähes mahdoton. JYP on sarjan paras kotijoukkue ja KalPa puolestaan paras vierasjoukkue. Maaleilla tuskin mässäillään. Merkki 2.

 

 

Lukko - HPK

Rauman Äijänsuolle saapuu vieraaksi HPK. Surkean tammikuun pelannut Lukko on pikkuhiljaa saanut peliä uomiinsa ja joukkue onkin kahden ottelun voittoputkessa. Raumalla on vielä tämän kevään osalta kaikki auki, sillä joukkue on sarjataulukon yhdeksäntenä, tosin vain pisteen edellä perässä tulevia TPS:ää ja Pelicansia. HPK on niinikään parin ottelun voittoputkessa. Viime aikoina hämeenlinnalaisten tehoista on vastannut pääosin ykköskenttä Jussi Makkosen johdolla. Makkonen onkin koko liigan maalipörssin kärjessä. Kukapa olisi uskonut ennen kauden alkua. Kummallakin joukkueella on ollut vaikeuksia pelata ehjä 60 minuuttinen. Se kumpi siinä huomenna onnistuu korjaa pisteet. Merkki 1.

 

 

SaiPa - Pelicans

Panoksensa playoff-otteluihin jo menettänyt SaiPa saa Lappeenrannan Kisapuistoon vieraita Lahdesta, kun Pelicans matkustaa keltapaitojen vieraaksi. Lahtelaisten osalta kevät on vielä täysin omissa käsissä. Joukkue oli viime viikolla kolmen ottelun voittoputkessa, kunnes JYP saapui lauantaina vieraaksi ja nappasi tärkeät pisteet lahtelaisten nenän edestä. Nyt Pelicansilla onkin loistava sauma ottaa täydet pisteet siipirikkoisesta kotijoukkueesta. SaiPa on sarjataulukon viimeisenä ja se valmistautuu playout-karsintaotteluihin. Pelicans on sijalla 10. tasapisteissä perässä tulevan TPS:n kanssa. Playoff-viivan tuntumassa käydäänkin kuumeisesti taistelua viimeisistä pudotuspelipaikoista. Merkki 2.

 

 

Tappara - Jokerit

Tampereen Tappara saa vieraita Etelästä, kun Jokerit matkustaa Hakametsään. Jokerien runkosarjavoitto koki kovan kolauksen maanantaina, kun Porin Ässät haki elintärkeät pisteet Hartwall Areenalta. Mikäli Jokerit huomenna häviää Tapparalle, voi se käytännössä heittää hyvästit runkosarjan voitolle. Jokereiden pelin sielu on maalivahti Juuso Riksman. Maanantaina Riksman ei onnistunut täydellisesti Ässiä vastaan, nähtäväksi jää vaihtaako päävalmentaja Hanlon maalivahdin Tappara-otteluun. Kehumista ei ole tosin kotijoukkue Tapparankaan pelaamisessa. Tappara on viiden ottelun tappioputkessa, sarjan toiseksi viimeinen ja näyttää vahvasti siltä, että tamperelaiset menevät playout-karsintoihin. Se jos mikä, on kova kolaus perinteikkäälle ja menestymään tottuneelle seuralle. Näyttääkin siltä, että kokeneen Janne Ojasen poissaolo näkyy liikaa kirvesrintojen pelissä. Nuoret tähdet Lehterä, Enlund ja Strömberg eivät ole pystyneet nostamaan tasoaan ja kantamaan joukkuetta vaikeilla hetkillä. Merkki 2.

 

 

TPS - Blues

Turussa pelataan myös elintärkeistä pisteistä, kun Espoon Blues saapuu TPS:n vieraaksi. Kotijoukkue on sarjataulukon 11, tasapisteissä kymmenentenä olevan Pelicansin kanssa. Joukkueelle olisikin erityisen tärkeää napata täydet pisteet pysyäkseen mukana taistelussa playoff-paikasta. TPS:n kuntokäyrä on tosin noususuunnassa juuri oikealla hetkellä. Loistavan tammikuun pelanneet turkulaiset ovat jatkaneet mainiosti myös koko helmikuun. Joukkue kärsi ensimmäisen tappionsa helmikuussa varsinaisella peliajalla viime lauantaina. Silloinkin vastustajana oli kovassa lennossa viilettävä Kärppälauma. Espoolaisten kunokäyrä on sen sijaan ollu laskusuunnassa. Blues on hävinnyt viimeisestä kymmenestä pelistään kuusi, eikä joukkue ole onnistunut tekemään helmikuussa kertaakaan yli kolmea maalia vastustajan verkkoon. Espoolaisilta tosin puuttuu tukku ratkaisijoita, mutta laajuutta rosterista pitäisi löytyä. Blues on sarjan viidentenä ja se taistelee edelleen kiivaasti pudotuspelien kotiedusta. Edellä oleva Kärpät on kaksi pistettä edellä. Merkki X.

Canal+ Sport 1 näyttää ottelun klo 18.15 alkaen. Lisätietoa löydät TV-Oppaasta.