SM-liiga: 6. Välieräottelu 4.3.2009  
 

Kärpät - Blues

Perjantaina ottelusarjassa johtoon siirtynyt Kärpät pääsee kotikaukaloon yrittämään ratkaisua. Voitolla finaaliin, tappiolla maanantaina Espooseen. Kaikki kolme edellistä peliä on päättynyt vierasvoittoon ja nähtäväksi jää jatkuuko vierasvire myös Raksilan lauantai-illassa. Kummankaan joukkueen maalivahtipeli ei ollut uomissaan perjantaina ja siinä onkin roimasti parantamisen varaa. Oulussa tuskin nähdään maalijuhlia perjantain tapaan. Blues pelaa veitsi kurkulla, mutta espoolaiset ovat jo monesti tällä kaudella osoittaneet venymiskykyään tiukassa paikassa. Oululaisten puolelta Daniel Corso pääsi eilen päätöserässä vireeseen, joten hänen pysäyttämisessään riittää espoolaisilla hommaa. Ben Eaves paukutti perjantaina ennätykset uusiksi, kun mies iski tehot 2+2. Samalla mies ohitti Kari Jalosen ja Hannes Hyvösen pudotuspelien piste-ennätyksen. Eavesilla on kasassa tehot 4+19=23. Kärppäpakeilla pitää kiirettä, jos Eaves aiotaan pitää kurissa. Merkki X.

Ottelusarja ennen illan kierrosta: 3-2