SM-liigakierros -  8. lokakuuta 2009

HIFK - KalPa

Sarjataulukon kolmonen ja nelonen kohtaavaat, kun KalPa matkustaa HIFK:n vieraaksi Helsinkiin. Kummankin joukkueen maalitili on tältä viikolta vielä toistaiseksi avaamatta ja varmaa on se, että toisen joukkueen kuiva kausi päättyy torstaina. Todennäköistä on kuitenkin, että molemmat joukkueet heiluttelevat verkkoja. HIFK on kotiedun turvin hienoinen ennakkosuosikki illan otteluun, mutta kuopiolaisia ei todellakaan ole syytä ala-arvioida. Tiistaina Lukon Petri Vehanen nollasi kuopiolaiset, mutta HIFK:n maalille ei Vehasen tasoista miestä löydy. Tasainen ottelu luvassa ja jatkoaika ei olisi yllätys. Merkki X.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,95 - 4,20 - 2,60

 

HPK - Kärpät

Keskiviikkona voittojen tielle palannut Kärpät matkustaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. HPK on sarjataulukon kuudes ja se on alkuvaikeuksien jälkeen esittänyt varsin kypsää peliä. Kärpistä ei voi samaa sanoa, vaikka oululaiset kaatoivatkin Tapparan vieraissa. Keskiviikon peli painaa varmasti jaloissa ja HPK:lla onkin paikka iskeä heti ottelun alussa kovalla sykkeellä päälle. HPK on ollut sarjan toiseksi paras kotijoukkue tällä kaudella ja oululaisilla onkin täysi työ pitää vikkelät HPK-hyökkääjät kurissa. Kotivoitosta lähdetään. Merkki 1.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,85 - 4,20 - 2,80

 

Jokerit - TPS

Takavuosien kestofinalistit Jokerit ja TPS kohtaavat kolmannen kerran tällä kaudella. Otteluvoitot ovat tämän kauden osalta 1-1 ja tasainen ottelu on luvassa torstainakin. TPS on pelannut mainion alkukauden ja turkulaiset ovatkin sarjataulukon toisena. Päävalmentaja Kai Suikkanen on saanut revittyä ohuesta rosterista kaikki irti ja peli kulkee. Jokeripakka on täynnä tähtiä, mutta peli ei ole alkukaudella kulkenut toivotulla tavalla. Kotietu ja tiistain voitto paikallisvastustaja HIFK:sta kuitenkin nostaa kotijoukkueen osakkeita torstain kamppailuun. TPS on kuitenkin hyvässä vireessä ja vierasvoitto ei olisi mahdottomuus siipirikkoista kotijoukkuetta vastaan. Merkki 2.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,90 - 4,20 - 2,65

 

Lukko - Blues

SM-liigaa viiden pisteen erolla ennen turkulaisia johtava Rauman Lukko saa vieraita Espoosta, kun Blues matkustaa Rauman Äijänsuolle. Blues on viime viikkoina tarponut syvällä, mutta tiistain kotivoitto Ilveksestä nosti varmasti espoolaisten itseluottamusta. Lukko on kulkenut tällä kaudella voitosta voittoon. Ainoan pistemenetyksen raumalaiset ovat kokeneet Tapparaa vastaan rangaistuslaukausten jälkeen. Lukko on espoolaisia edellä joka osa-alueella. Hyökkääjien itseluottamus on huipussaan ja uusia ratkaisijoita nousee kuin sieniä sateella. Maalilla Petri Vehanen pelaa hyvin illasta toiseen ja puolustajien on helppo luottaa kokeneeseen veränvartijaan. Kotijoukkue onkin selvä ennakkosuosikki illan otteluun. Merkki 1.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,55 - 4,50 - 3,70

 

Ässät - Pelicans

Sarjataulukon 8:s ja 11:s kohtaavat, kun Pelicans matkaa Porin Isomäkeen Ässien vieraaksi. Pelicans on viime kierroksilla saanut jälleen juonen päästä kiinni ja taskussa on kolmen ottelun voittoputki. Ässäpaitojen viime kierrokset ovat olleet yhtä vuoristorataa. Tiistaina patapaidat kävivät häviämässä Jyväskylässä JYPille varsin ponnettoman esityksen jälkeen. Ässä-käskijä Pekka Rautakallio totesikin, että kaikki osa-alueet pettivät tiistain ottelussa. Ässillä onkin kasvojen pesun paikka kotiyleisönsä edessä. Helpolla Pelicans ei kuitenkaan antaudu ja luvassa onkin tasainen kamppailu pisteistä. Hyvän vireen vuoksi nostan Pelikaanit ennakkosuosikiksi illan otteluun ja panokset laitetaan lahtelaisille. Merkki 2.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 2,00 - 4,10 - 2,55