Suomen miesten koripallomaajoukkue hallitsi kesän ensimmäistä maaotteluaan Portugalia vastaan kolmen jakson ajan, mutta joutui päätösminuuteilla puolustuskannalle isäntäjoukkueen hurjassa loppukirissä. Teemu Rannikon ja Samuel Haanpään vapauttavien kolmosten jälkeen Suomi jyräsi kuitenkin 67-70 (32-38)-vierasvoittoon Rio Maiorin illassa.

Suomi näytti ratkaisseen ottelun edukseen jo kolmannella jaksolla, jonka viimeiset neljä minuuttia kirjattiin Suomen hyväksi 12-2. Suomi onnistui korinteossa myös heti päätösjakson alkajaisiksi ja nosti johtonsa 13 pisteeseen, 41-54.Seuraava kuusiminuuttinen oli kuitenkin suomalaisittain vaikea. Yliaggressiivisesti puolustaneet portugalilaiset loivat onnistuneesti painetta suomalaistakamiehiin ja juoksivat vieraidensa pallonmenetyksistä nopeilla hyökkäyksillä piste-eroa umpeen. Portugali siirtyi kotiyleisönsä riemuksi onnistuneella kolmosella johtoon tilanteessa 60-58 ja johti lukemin 65-61 vain kaksi minuuttia ennen ottelun loppua.Teemu Rannikko (18/1/4 syöttöä) onnistui kuitenkin purkamaan suomalaiskipsin ja kavensi röyhkeällä kolmosellaan portugalilaisjohdon yhteen pisteeseen, 65-64. Hetkeä myöhemmin Samuel Haanpää (12/3) siirsi kaaren takaa suomalaiset 65-67-johtoon. Suomalaispuolustus pysyi ottelun viimeisellä kaksiminuuttisella ajan tasalla, ja Suomi pääsi karkaamaan parketilta 67-70-voitto taskussaan.