Jännät paikat radalla

Tänään sunnuntaina 11. kesäkuuta on siis vuorossa Montrealin GP. Viime kerralla Monacossa nähtiin italialaistalli Ferrarin loistava kaksoisvoitto, jota toki suomalaisittain himmensi Kimi Räikkösen jääminen tallin taktikoinnin seurauksena toiselle sijalle. Joka tapauksessa, Ferrari on ottanut kärkisijan valmistajien MM-kisassa ja lisäksi tallin – mitä ilmeisimmin ykköskuski – Sebastian Vettel johtaa myös kuskien MM-kisaa.

Mercedes lähtee siis tänään takaa-ajajan asemissa kohti kisaa. Viime GP:n jälkeen asiantuntijat vaativat Mercedestä kovin sanoin heräämään tilanteeseen ja tekevän tarvittavia – tai voitavia – muutoksia toimiinsa. Muussa tapauksessa Ferrarin on mahdollista karata aina vain kauemmas.

Tämän päiväinen kisa onkin äärimmäisen jännittävä, sillä Mercedes aivan varmasti tekee kaikkensa, jotta Ferrari saadaan vielä kiinni. Mercedeksen tallia johtava Toto Wolff onkin todennut, että Formula 1 on ennen kaikkea kestävyyslaji, eikä talli todellakaan ole vielä luovuttamassa. Heillä on vielä 14 osakilpailua aikaa korjata tämä tallin kannalta sietämättömäksi käynyt tilanne. Tallia viime kisassa kohdanneet ongelmat on kuulemma analysoitu kisan jälkeen huolella, joten nyt tallia kohtaan odotukset ovatkin jälleen korkealla. Talli on tehnyt tulevaa kisaa ajatellen muutoksia, sekä pysyviä että väliaikaisia.

Kisasta on mitä todennäköisimmin tulossa todella tiukka. Siitä saa vieläkin jännittävämmän, kun asettaa vetoja voittajasta.

operaattori poistettu!, Formula 1 ja Cash Out

operaattori poistettu! rakastaa urheilua. Se rakastaa myös urheiluvedonlyöntiä ja tarjoileekin melkoisen kattavan ja monipuolisen valikoiman eri lajeja, joista lyödä vetoa. Myös Formula 1-kisoihin on mahdollista asettaa vetoja. Sivustolla pääsee veikkaamaan esimerkiksi koko kisan voittajaa.

Nyt myös operaattori poistettu! tarjoaa suosittua Cash Out-vetoa. Se on toiminto, joka auttaa pelaajaa varmistamaan voitot, tai vaihtoehtoisesti minimoimaan tappiot ennen kuin peli tai kisa päättyy. Jos pelaajan veto on voittamassa, ja hän haluaa voitot ajoissa, hän voi tehdä Cash Outin. Samaten jos pelaajan veto on häviämässä ja pelaaja haluaa mimimoida tappiot, hän voi tehdä Cash Outin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että enää ei tarivtse stressata ja pureskellä kynsinauhoja verille, jos joukkue tai urheilija jota on veikannut, sattuu olemaan häviämässä. Cash Out on tarjolla yksittäisissä sekä kombovedoissa ja myös Formula 1 lasketaan mukaan! Tämän Cash Out -toiminnon lisäksi nettikasino tarjoaa uusille asiakkaille bonuksia ja etuja, jotka kannattaa heti kurvata katsastamaan.

Asettamaan veto Formula 1:een tästä!