T65-1
1 Kiikku's Lordi (42 %) on avauskohteessa lähellä koko matkan johtoa ja rastaammekin Juha Utalan ajokin varmaksi. Torstaina Jokimaalla se voitti keulasta hallitusti ja voimia tuntui jäävän rutkasti varastoon.
8 Cannon Flame (24 %) oli viimeksi pieni pettymys ja sen perusteella suosikin lyöminen on hankalaa. 3 Hålebo tekee ylivoimaisesti parhaat juoksunsa kengittä, eikä kengittä ajamiseen tarjoudu huomenna mahdollisuutta.
T65-2
8 U-Two Hoss (43 %) on ollut hyvä, mutta tehtävä ei ole huonolta paikalta helppo. Ruuna avaa kovaa, mutta myös lujaa lähtevä 3 Scioto Dawn (10 %) jäi torstaina niin hyvävoimaisena pussiin, että Jarmo Savolainen voi hyvinkin ajaa tämän lähdön keulasta. Tällöin suosikki olisi haavoittuvainen, eikä se toki johtopaikaltakaan olisi missään tapauksessa saletissa.
2 Thunder Island (7 %) on pystyvä menijä. Ruuna jäi Teivossa pussiin ja vaikutti nousuvireiseltä.
Teivon starteissaan hirmu kirit tehnyt 7 Max Moonlight (4 %) oli Forssassa vain kohtalainen. Ruuna voittaa harvoin, mutta on nyt liian unohdettu.
T65-3
12 Hepori oli lauantaina Turussa kohtalainen, vaikka aivan loppu olikin työlästä. Vastus on keskiviikkona helpompi ja Hepori tykittää takamatkan juoksuradalta alkumatkasta keulaan saakka, josta se on äärimmäisen lähellä voittoa.
1 Vieskerin Valo (7 %) teki Lahdessa hirmujuoksun ja taistelee ehjällä juoksulla voitosta myös Vermossa.
15 Boker on hurjassa lyönnissä ja nousee 40 metrin pakiltakin kamppailemaan ykkösestä. Voittaja löytynee edellä mainitusta kolmikosta.
T65-4
Neljäs kohde on pyöreä ja lähes kaikilla valjakoilla on realistiset mahdollisuudet voittoon. 3 Global Kid (11 %) väsyi Vermossa raskaan reissun jälkeen. Mikäli ruunalla on paras päivänsä, se on lähellä voittoa, mutta päivän vire ja terveystilanne heittelee kovasti. Näin vähän pelattuna se on mieluisa rasti.
Suosikki 2 Nitro Kemp (27 %) on voitokas menijä, mutta keulasta se tuskin voittaa tätä lähtöä ja mikäli johtopaikka annetaan pois, on ruuna muiden armoilla. Suosikki on tässä yliarvostettu.
Aivan pelaamattomaksi jäänyt 6 Daily Express (1 %) on esittänyt välillä oikeinkin hyviä otteita, mutta kärsinyt paljon huonosta tuuristakin. Lahdessa se oli kirissä hieman tasainen, mutta ei missään tapauksessa huono.
T65-5
10 Sallan Ari ja 7 Lycker ovat kohteen perushevoset. Molemmilla on hyvät startit alla. Täysin luotettavia ne eivät kuitenkaan ole ja kun kaksikko kerää peliä yhteensä 70 prosenttia, rastaamme lapulle muitakin.
1 Madrid haastoi Sallan Aria Forssassa loppukaarteeseen mentäessä tosissaan, mutta pilasi pelinsä laukkaan. Tamma ei avaa erityisen hyvin, mutta kun eturivissä ei ole starttiraketteja, se voi saada hyvätkin asemat.
T65-6
4 Troy Kemp teki kaksi viikkoa sitten rankan esityksen ja on nyt selvä suosikki. Ruunalla on pienet saumat päästä johtoonkin, mutta todennäköisesti 3 Incredible Dream D:llä ajetaan keulasta, siksi hyvä se oli lauantaina Turussa voittaessaan koko matkan johdon jälkeen.
Mikäli kärki vetää ylikovaa, on tauluaan parempi 10 EL Mr Spur (4 %) mahdollinen yllättäjä.
Pieni systeemi
T65-1: 1 (3, 8)
T65-2: 8, 3, 5, 2 (7, 9)
T65-3: 12, 1 (15, 7)
T65-4: 3, 10, 9, 1, 6 (2, 7)
T65-5: 10, 7, 1, 11 (3, 5)
T65-6: 4 (3, 1)
160 riviä = 16 euroa
Suuri systeemi
T65-1: 1 (3, 8)
T65-2: 8, 3, 5, 2, 7 (9, 6)
T65-3: 12, 15, 1 (7, 11)
T65-4: 3, 2, 10, 7, 9, 6, 1, 12, 5 (8, 4)
T65-5: 10, 7, 1, 3, 11 (5, 8)
T65-6: 4, 3 (1, 10)
1350 riviä = 135 euroa
Kategoria:
Toto65 vihjeet | T65
Jere
Ravivihjaajamme Jere on toimittanut meille omat Toto65 ja Toto75 vihjeensä jo sivuston alkuajoista lähtien. Pari viimeisintä vuotta hän on myös vihjannut voitollisesti head-to-head pelikohteita.
Mies tunnetaan nykyisin myös tv- työstään ravien parissa. Kiireinen ravitoimittaja muistaa meitä silti vihjeillään tunnollisesti.
Twitterissä: @jeretor
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi






