T75-1
3 Rail Mondo on tammalähdössä lähellä keulavoittoa. Seinäjoella se voitti reippaan matkavauhdin päätteeksi johtopaikalta helposti ja kunto tuntuu olevan huipussaan.
5 Motivated Hanover on luokkahevonen mutta jää paussilta haastajaksi. Tamma on kuitenkin tullut ennenkin tauolta kelpo vireessä ja se kuuluu ensimmäisenä lapulle mikäli suosikkia varmistaa.
Urheiluveikkauksen kummihevonen 4 Madde Moose palaa tauolta. Tamman annettiin vetää pitkän kauden päätteeksi henkeä, eikä terveyshuolia ole ollut. Tallitietojen mukaan se vaatii startteja ollakseen parhaimmillaan. Kysymysmerkin aiheuttaa myös se, että tamma kilpailee ensimmäistä kertaa hokit jalassa. Matalalla profiililla ollaan siis matkassa. Muusin uraa voi seurata sen omassa blogissa.
Mahdollinen jätityllättäjä voisi olla 10 Dust To Dust (2 %). Viime sijoitukseen ei kannata tuijotta, sillä se jäi kovassa lähdössä täysin vaille kiritilaa. Sitä ennen voitokas tamma teki monta rehtia esitystä.
T75-2
11 Ponnen Onni (19 %) on suoskkimme ja selvästi aliarvostettun rastaamme sen ideavarmaksi. Ori palasi Vermoon pikkutauolta ja teki johtavan rinnalta väkivahvan esityksen. Startti alla sen luulisi vain parantavan.
4 Turbo-Urpo (43 %) voitti viimeksi Ponnen Onnin, mutta todellisen säästöreissun päätteeksi, sillä ori pääsi loppukaarteessa vapaaksi kolmannesta sisältä Ponnen Onnin tehdessä kaikki työt. Turbo-Urpo on parempi selästä, mutta nyt sillä saatetaan joutua ajamaan keulasta. Mikäli keulat luovutetaan, vaatii voittaminen jälleen paljon tuuria. Kyseessä on mielestämme kovasti ylipelattu suosikki ja ohipelin paikka.
3 Tesantti (9 %) laukkaili Vermossa. Hurjan fysiikan omaava ruuna on liian unohdettu ja se on näillä prosenteilla selkeä ykkösvarmistus mikäli Ponnen Onnin haluaa suojata.
7 Hiskin Muisto (1 %) laukkasi viimeksi voittonsa ja on nousukunnossa.
T75-3
Rastaamme kolmanteen kohteeseen ideavarmaksi 10 G. Mollin (21 %). Ori kiri Kuopion finaaleissa hyvin kolmanneksi, mutta viikko sitten Talvimaljassa se pilasi loppukaarteessa laukkaan juuri kun oli saanut sisältä kiritilaa. Ori vaikutti olevan tuossa vaiheessa täysissä voimissa. Teivossa vastus on varsin sopiva ja kun kiihdytyksestäkin taitaa muodostua reipas, on lähtöpaikka takarivissä ihan hyvä. Teivon pitkä loppusuora suosii väkevään kiriin pystyvä menijää.
Luotettavasti menevät 2 Daniel Palema ja 5 Zimba Boko sekä Vermossa täysin pussiin juuttunut 8 Cannon Flame ovat kovimmat vastustajat.
T75-4
1 Assoluto voitti Vermossa keulasta helposti ja on yksi kierroksen monista varmaehdokkaista. Johtopaikan pitäminen onnistunee jälleen vaivatta eikä vastus pelota. **Jäi pois**
6 Abandon Fire (6 %) on hyvä hevonen ja Vermon esitys kieli nousukunnosta. Ruuna pystyy pärjäämään mikäli saa tasainena avaajana asiallisen juoksun.
3 Sign Of Victory (2 %) ei Esa Holopaisen mukaan selvittänyt Kouvolan kurveja viime startissaan eikä ollut muutenkaan parhaimmillan. Teivon rataprofiili sopii sille paremmin ja kyseessä on tähän lähtöön oikeasti hyvä hevonen. Lähes pelaamattona se on kiinnostava yllätyshaku.
T75-5
4 Hepori (41 %) on suosikki, mutta viime viikon tapaan yliarvostettu. Ori kamppaili Vermossa keulasta kolmanneksi ja startti alla siltä voi toki odottaa hieman enemmän. Mika Mäkelän suojatti avaa helposti johtoon.
5 Diktaattori teki Lahdessa hienon lopetuksen laukan jälkeen ja Vermossa ruuna kamppaili dötsistä väkevästi. Voitto roikkuu ilmassa.
8 Franko otti Vermossa pahan lähtölaukan ja teki sen jälkeen rankan juoksun. Kolme starttia tauon jälkeen juossut ori saattaa hyvinkin olla jo voittovuorossa.
Edellä mainittu kolmikko tuntuu vaikealta saavtutettavalta takamatkalaisille. 14 Visul ei viime kerran voitosta huolimatta ole vielä kummemmin vakuuttanut ja 16 A.T. Eko on tauolta iso arvoitus.
T75-6
6 Callela Benefit (27 %) on ideasuosikkimme ja pienen systeemin kolmas varma. Tamma teki Jokimaalla väkevän paluun Tommi Kylliäisen tallista käsin ja valmentaja raportoi meille tamman tuntuvan treeneissä tällä hetkellä vieläkin paremmalta. Mikäli Callela Benefit pääsee keulaan, on se erittäin lähellä voittoa.
9 Day Cruise voitti välistartin helposti ja jatkuu hirmukunnossa. 1 EL Mr Spur (4 %) on kärsinyt epäonnesta juoksunkulkujen suhteen. Esa Holopainen palaa rattaille. Myös 10 Rydens Cremona (2 %) on viime sijotustaan vaarallisempi. Vermossa tammalle jäi todella paljon voimia talteen.
T75-7
2 Incredible Dream D (16 %) maistuu päätöskohteessa. Vermossa ruuna kärsi raskaista olosuhteista mutta sitä edellisissä se esiintyi mainiolla tasolla. Markku Niemisen valmennettavalla on hyvät mahdollisuudet koko matkan johtoon.
5 Victory Lane (33 %) oli Kuopiossa jo parempi ja on Tommi Kylliäisen mukaan nousukunnossa. Näistä asemista se jää silti haastajan rooliin.
Vermon kurassa väkevästi esiintynyt 10 Tabacco Master ja parhaimmillaan huippuesityksiin pystyvä 8 Multiple Choice huomioidaan ajoissa.
Pieni systeemi
T75-1: 3, 5, 10, 1, 4 (8, 2)
T75-2: 11 (3, 7)
T75-3: 10 (2, 5)
T75-4: 3, 2, 10, 9 (5, 4)
T75-5: 5, 8 (4, 1)
T75-6: 6 (9, 4)
T75-7: 2, 5, 10, 8 (11, 4)
200 riviä = 10 euroa
Suuri systeemi
T75-1: 3, 5, 10, 1, 4 (8, 2)
T75-2: 11 (3, 7)
T75-3: 10 (2, 5)
T75-4: 3, 2, 10, 9 (5, 4)
T75-5: 4, 5, 8, 1, 16 (14, 3)
T75-6: 6, 9, 4, 1, 10, 7 (3, 8)
T75-7: 2, 5, 10, 8, 11 (4, 9)
3000 riviä = 150 euroa






