Puolivälierissä tullaan näkemään huikea kamppailu kun maraton-taulukon kärkijoukkueet Uruguay ja Argentiina kohtaavat.

Uruguay onnistui kukistamaan Meksikon lukemin 1-0 C-lohkon viimeisellä kierroksella. Viime yönä Suomen aikaa käydyssä kamppailussa sankariksi nousi Alvaro Pereira, joka pääsi tuikkaamaan ottelun ainokaisen 15. peliminuutin kohdalla.

Ensimmäiset puolivälieräparit ovat näin ollen selvillä, ja futiskansaa hemmotellaan todellisella huippuottelulla, kun isäntämaa Argentiina kohtaa Copa América-historiansa pahimman vastustajan, Uruguayn. Molemmat maat ovat voittaneet maailman vanhimman maajoukkueturnauksen seitsemän kertaa.

Lohkon toisessa ottelussa Chile kaatoi lisäajan omalla maalilla Perun ja varmisti näin ollen lohkovoittonsa. Myös Peru etenee puolivälieriin, sillä se on jo varmuudella kahden parhaan lohkokolmosen joukossa.

Viimeiset puolivälieräparit varmistuvat ensi yönä, kun B-lohko pelataan täyteen. Illan otteluina nähdään Brasilia-Ecuador ja Paraguay-Venezuela.